Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Suomenlinna 30 vuotta maailmanperintökohteena

Suomenlinna viettää tänä vuonna 30-vuotispäiviään maailmanperintökohteena.

Viime vuosi oli poikkeuksellinen myös Suomenlinnassa. Kävijöitä oli lähes 450 000, joista noin 300 000 kävi touko-syyskuussa. Tavallisena vuotena linnoituksessa käy noin miljoona kävijää.

Ulkomaalaisten matkailijoiden puuttuminen Helsingissä näkyi selvästi myös Suomenlinnassa. Epidemiatilanne esti myös virkistys-, juhla- ja kokousryhmien tulon linnoitukseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Suomenlinna hyväksyttiin maailmanperintökohteeksi. Tätä juhlistetaan muun muassa julkaisemalla digitaalinen opas, jonka avulla linnoitusvierailu rikastuu entisestään.

Viime vuonna Suomenlinnaan avautui uusi ravintola Adlerfelt ja Hostel Suomenlinnan rinnalle avautunut viihtyisä majoituspalvelu Villa Silo.

”Villa Silossa pääsee nauttimaan lähilomasta historiallisessa ympäristössä. Matkaa keskustaan on vain 15 minuuttia, mutta kaupungin hälinä ei meille ulotu. Asiakkaat ovat olleet innoissaan talvisesta Suomenlinnasta, sillä moni kaupunkilainen on tottunut käymään linnoituksessa vain kesäisin”, kertoo Villa Silon yrittäjä Henna Väänänen.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: Suomenlinnan hoitokunta
Kuva: Aino Heininen

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.