Suomessa kaikkien aikojen kongressivuosi

Suomessa järjestettiin vuonna 2019 enemmän kongresseja kuin koskaan aiemmin. Viime vuoden aikana järjestettiin yhteensä 835 kansainvälistä järjestökongressia, joihin osallistui ennätykselliset 136 413 kongressivierasta.

Aikaisempi ennätys on vuodelta 2017, jolloin kongresseja oli 791 ja osallistujia yli 111 000.

Järjestökongressien lukumäärä Helsingissä kasvoi noin 20 prosenttia ja Espoossa huimat yli 40 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Tampere ja Turku säilyttivät paikkansa Suomen suosituimpien kongressikaupunkien joukossa; viiden kaupungin kärkeen mahtuu myös Jyväskylä. Lisäksi Vaasassa ja Kuopiossa kongressivuosi 2019 oli menestyksekäs.

Viime vuonna erityisesti syys- ja lokakuu olivat poikkeuksellisen suosittuja ajankohtia. Osallistujamäärän mukaan mitattuna vilkkain kongressikuukausi oli syyskuu, kun useassa kaupungissa järjestettiin suuria tapahtumia. Kesä- ja lokakuussa osallistujamäärät olivat lähes yhtä suuria. Suosituimmat alat olivat lääketiede ja terveydenhuolto, koulutus, teknologia sekä ympäristö ja ekologia.

Kongresseilla on huomattava taloudellinen merkitys. Kansainvälinen kongressivieras viipyy pidempään ja jättää Suomeen huomattavasti enemmän rahaa kuin yksittäinen matkailija. Lisäksi moni vierailija harkitsee Suomea lomakohteena kongressikokemuksensa jälkeen ja on halukas suosittelemaan kohdetta ystävilleen ja sukulaisilleen.

Top 5 suomalaiset kongressikaupungit vuonna 2019

  1. Helsinki           395 (84 114 osallistujaa)
  2. Espoo               92 (9 975 osallistujaa)
  3. Tampere         78 (10 468 osallistujaa)
  4. Turku                52 (7 244 osallistujaa)
  5. Jyväskylä         51 (3 736 osallistujaa)

 

Vilkas kongressisesonki edessä

Kongresseja järjestetään Suomessa ympäri vuoden, mutta tänäkin vuonna vilkkain sesonki ajoittuu kesäkauteen touko-syyskuulle.

Pohjoismaisen kasvatustieteen tiedeseuran Nordic Educational Research Associationin (NERA) vuotuinen kongressi järjestetään 4.-6.3. Turun yliopistossa. Tapahtuma tuo kaupunkiin 670 kasvatustieteilijää ja se on suurin Turussa järjestettävä tieteellinen kongressi tänä vuonna.

Digitaalisen terveydenhuollon huippukonferenssi HIMSS & Health 2.0 European Conference tuo alan kiinnostavimmat innovaatiot, yritykset, asiantuntijat ja päättäjät Helsinkiin toukokuussa. Tapahtumaan odotetaan 3 000 vierasta ja yli 200 puhujaa.

 

Lähde: Business Finland

Jaa artikkeli:

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Tilaa uutiskirjeemme

Liittymällä Ikkunapaikan postituslistalle, saat uutiskirjeen lehtien ilmestymisen välillä, noin 8 kertaa vuodessa.

Haluatko kirjautua ulos?
X