Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Suomesta maailman johtava kestävän matkailun maa

Visit Finlandin seminaarissa kuultiin 21.9. päivitetty strategia vuosille 2021-2025. Yksi missio nousee strategiassa ylitse muiden: Tehdään Suomesta maailman johtava kestävän matkailun maa.

Visit Finlandin johtaja Kristiina Hietasaari kävi läpi strategian eri aihealueet ja niistä löytyy sekä PDF että videotallenne täältä Visit Finlandin sivuilta.

Visit Finlandin tehtävänä on edesauttaa matkailuteollisuuden taloudellista kasvua, kestävyyttä ja vahvistaa kilpailukykyä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Hietasaaren mukaan strategiapäivitystä alettiin työstää jo helmikuussa ja sitä varten on oltu yhteydessä yhteistyökumppaneihin niin Suomessa kuin ulkomailla, ja kuunneltu heidän toiveitaan. Kumppaneiden kanssa keskusteltaessa yksi asia nousi ylitse muiden, kestävä matkailu. Se onkin otettu nyt strategian kärjeksi. Kestävässä matkailussa Suomi on jo nyt edelläkävijä, ja sitä työtä jatketaan edelleen.

Osa-alue missä Suomella on vielä tekemistä on kilpailukyvyn parantaminen. Hietasaari nimeää kaksi teemaa, joiden katsotaan olevan avaintekijöitä kilpailukyvyn kasvattamiseen. Ne ovat digitaalisuus ja tiedolla johtaminen, datan käyttö.

Strategian ja sen mukaisten toimien tavoitteena on tietenkin talouskasvu, miten kasvattaa kysyntää? Siihen tarvitsemme tehokkaat verkostot ja vahvat yhteistyökumppanit.

Strategiapäivän aikana kuultiin myös muun muassa EU:n elpymis- ja palautumistukiväline RRF:stä, Datahubista sekä tulevaisuuden myynti- ja markkinointisuunnitelmista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tallenne Visit Finlandin strategiapäivästä löytyy tästä.

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.