Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

SWISS aikoo käyttää aurinkopolttoainetta ensimmäisenä maailmassa

SWISS ja Lufthansa Group ovat ilmoittaneet strategisesta yhteistyöstä puhtaan energian yrityksen Synhelionin kanssa sen aurinkoenergiaan perustuvan lentopolttoaineen saattamiseksi markkinoille. Näin SWISS on maailman ensimmäinen lentoyhtiö, joka käyttää aurinkokerosiinia. Synhelionin kehittämässä prosessissa käytetään keskitettyä auringonvaloa hiilineutraalin kerosiinin tuottamiseen. Tämän yhteistyön myötä SWISS ja Synhelion ovat edelläkävijöitä kestävien lentopolttoaineiden (SAF) tuotannossa ja käyttöönotossa.

“Yhteistyömme Synhelionin kanssa perustuu yhteiseen näkemykseemme mahdollistaa hiilineutraali lentäminen säännöllisessä lentotoiminnassa aurinkopolttoaineen avulla”, SWISSin toimitusjohtaja Dieter Vranckx kertoo. “Olemme ylpeitä siitä, että SWISS on ensimmäinen lentoyhtiö maailmassa, joka lentää aurinkopetrolilla. Synhelionin kanssa solmimamme yhteistyökumppanuus tukee sveitsiläistä innovaatiota ja edistää aktiivisesti tämän erittäin lupaavan kestävän polttoaineen tuotantoteknologian kehittämistä, markkinoille saattamista ja laajentamista.”

Synhelion on kehittänyt teknologian SAF:n valmistamiseksi uusiutuvista energialähteistä. Menetelmässä käytetään keskitettyä aurinkolämpöä synteesikaasun valmistukseen, joka voidaan sitten syntetisoida kerosiiniksi tavanomaisilla teollisuusprosesseilla. Tämä auringosta nestemäiseksi muuttuva polttoaine sitoo polttoaineen hiilikierron: poltettaessa se tuottaa vain sen verran hiilidioksidia kuin sen valmistukseen on käytetty. Uuden polttoaineen odotetaan edistävän merkittävästi lentoliikenteen hiilidioksidipäästöjen vähentämistä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lisäksi Synhelion rakentaa tänä vuonna Jülichiin, Saksaan, maailman ensimmäisen aurinkopolttoaineen teollisen tuotantolaitoksen. SWISSistä on tarkoitus tulla aurinkokerosiinin ensimmäinen asiakas vuonna 2023. Nyt solmitun yhteistyön puitteissa SWISS ja Lufthansa Group tukevat myös Synhelionin Espanjaan suunnitteleman kaupallisen polttoainetuotantolaitoksen kehittämistä.

SWISS aikoo lähivuosina lisätä merkittävästi kestävien lentopolttoaineiden käyttöä ilmastotavoitteidensa saavuttamiseksi. Biopolttoaineiden rajallisen saatavuuden vuoksi tarvitaan kuitenkin vaihtoehtoja. “Siksi tuemme aktiivisesti aurinkopolttoaineiden kehittämistä”, SWISSin toimitusjohtaja Vranckx korostaa. “Haluamme olla edelläkävijä niiden käytössä. Yhteistyömme Synhelionin kanssa on siis keskeinen osa pitkän aikavälin kestävyysstrategiaamme.”

“Uskomme globalisoituneeseen maailmaan, jota yhdistää ilmastoystävällinen matkustaminen”, lisää Dr. Philipp Furler, Synhelionin toinen perustaja ja toimitusjohtaja. “Seuraavan sukupolven hiilineutraali aurinkokerosiinimme on taloudellisesti ja ekologisesti kannattava fossiilisten polttoaineiden korvike. SWISSin ja Lufthansa-konsernin sitoutuminen korostaa ilmailualan suurta kiinnostusta aurinkopolttoaineeseemme. Odotamme jo innolla sitä päivää, jolloin ensimmäinen SWISSin lentokone nousee ilmaan aurinkokerosiinillamme.”

Lue tästä lisää Lufthansa Groupin ympäristötavoitteista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: Future Travel Experience

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.