Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Tahkolle Pohjoismaiden pisin zipline

Tahkolle rakennetaan keväällä 2022 Pohjoismaiden pisin vaijeriliuku, jonka 1000 metriä pitkä liukurata ulottuu Tahkon rinnealueen huipulta järven yli matkailukeskuksen ydinalueelle.

Tahkon vaijeriliuku tulee olemaan avoinna ympärivuotisesti ja sitä operoi SeikkailuKuopio Oy. Uusi aktiviteetti tukee alueen kehitystyötä ja sopii erinomaisesti myös Tahkon luontoarvoja kunnioittavaan strategiaan.

Tahko Ziplinen rakentaminen on ollut vireillä vuodesta 2017 saakka ja nyt projekti pääsee viimein vauhtiin. Kuluneen syksyn aikana solmitut sopimukset mahdollistavat radalle optimaalisen paikan, jossa on myös turvallista operoida.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vaijeriliu’un lähtötasanne sijoittuu Rinneravintola Pehkubaarin eteläpuolelle niin kutsutun Joke Streetin viereen ja laskeutumistasanne Ravintola Piazzan viereen, Tahkon sillan kupeeseen. Lähtö- ja laskeutumistasanteen välinen korkeusero on noin 140 metriä ja veden pinnan yllä alaspäin liu’utaan noin 25-8 metrissä.

Tasanteiden välille ei tule mitään rakenteita, vaan ainoastaan kaksi rinnakkaista vaijeria. Tämä mahdollistaa paitsi sujuvan liu’un, myös kahden henkilön laskemisen samanaikaisesti.

”Vaijeriliukumäessä asiakkaat puetaan kokovartalovaljaisiin ja kiinnitetään liukurullaan, joka hidastaa tarvittaessa automaattisesti. Tämän lisäksi myös laskeutumisasema varustetaan automaattisilla jarruilla, jolloin laskeminen on aina turvallista ja käyttäjät voivat keskittyä nauttimaan matkasta. Vauhti nousee maksimissaan 80 kilometriin tunnissa”, kertoo SeikkailuKuopion Arto Jauhiainen. ”Radalla voivat laskea kaikki 50kg-120kg painoiset henkilöt junioreista aikuisiin. Varusteita otamme heti alkuun noin 100 henkilölle”, hän jatkaa.

Tahko Ziplinen toimittaa saksalais-sveitsiläinen toimija, joka on rakentanut useita vastaavia ratoja ympäri Eurooppaa. ”Kyseinen toimija vakuutti toiminnallaan ja osaamisellaan jo vuosia sitten, kun ensimmäisen kerran kartoitimme ja tutustuimme vastaavaan toimintaan Saksassa”, Jauhiainen kertoo ja jatkaa: ”Saman kaltaisia vaijeriliukumäkiä on Euroopassa muun muassa Walesissa, Italiassa ja Ranskassa”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 

Lähde: Kuopio-Tahko Markkinointi

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.