Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Tahkon kävijämäärä kasvoi koronasta huolimatta

TAHKOcomin majoittamien matkailijoiden Tahkolle kerryttämä matkailutulo on talvikaudella tähän mennessä ollut noin 19 miljoonaa euroa. Koko talvikauden tuloksi arvioidaan 23 miljoonaa euroa.

Ilman koronaa matkailutulo voisi olla vielä 30 % nykyistä suurempi, joka tarkoittaisi kokonaiseuromääräisesti jopa 30 miljoonaa euroa. Mahdollisista liikkumisrajoituksista huolimatta tältä vuodelta odotetaan hyvää tulosta yksityisten mökkeilijöiden ja perhekohtaisten lomailijoiden kautta.

Keskimääräinen rahankäyttö Tahkolla majoittuneiden osalta on 179,10 eur/hlö/päivä. Tieto on koottu 1.2.–21.3.2021 tehdyn kyselytutkimuksen perusteella, johon vastasi 925 vastaajaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Alkukauden aikana (1.12.2020–21.3.2021) majoittujia on TAHKOcomin kautta ollut 107 275 yöpymisvuorokautta, joka on yhtä paljon, kuin edellisenä vuonna samaan aikaan. Kokonaismatkatuloina se tarkoittaa 23 472 000 euroa. Vuonna 2020 Tahkon kävijämäärä kasvoi 3 % koronasta huolimatta.

”Matkailijat käyttävät rahaa useisiin palveluihin ja TAHKOcom majoituksenvälittäjänä saa vain pienen osan tulosta. Esimerkiksi majoituskulusta suurin osa menee majoitusyksiköiden, kuten mökkien omistajille”, TAHKOcomin hallituksen puheenjohtaja Pekka Vihma kertoo.

Tulo TAHKOcomin kautta majoittuneilta matkailijoilta jakaantuu seuraavasti alueelle:

Rahankäyttö EUR/hlö/päivä
virkistyspalveluihin 34,42 €
ravintola- ja kahvilapalveluihin 43,96 €
ostoksiin 38,22 €
muihin asioihin 21,98 €
majoitukseen 37,96 €
kulttuuripalveluihin 2,53 €
(polttoaineisiin) 16,88 €
(henkilöliikennepalveluihin) 4,40 €

Taulukossa oleva kokonaisuus on matkailijan matkan aikana kokonaisuutena käyttämä raha. Tahkolle ei jää kaikki tästä, eli polttoaineet sekä henkilöliikennepalvelut ovat isolta osin muualla käytettävää rahaa ja tämä on huomioitu laskelmissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 

 

 

Lähde: TAHKOcom Oy

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.