Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Tallink aloittaa liikennöinnin Tallinna-Tukholma-reitillä

Syyskuun alusta reittiä liikennöidään kahdesti viikossa.

“Viron hallituksen 18.8. tekemä päätös ja ilmoitus korvata kahden viikon karanteeni koronatestillä, antaa meille mahdollisuuden palauttaa matkustusmahdollisuudet asteittain niille ihmisille, joilla on tarve matkustaa välttämättömistä syistä Viron ja Ruotsin välillä perhe- tai työsuhteista johtuen”, sanoo Tallink-konsernin toimitusjohtaja Paavo Nõgene yhtiön päätöstä.

“Lisälähdöt auttavat meitä lisäämään rahdinkuljetuskapasiteettia tärkeällä reitillä Viron ja Ruotsin välillä ja siten mahdollistamaan rahtikuljetusten palauttamisen ja vakauttamisen maiden välillä. Viron hallituksen tekemä päätös ei tarkoita, että Viron ja Ruotsin välinen vapaa-ajanmatkailu on
palautumassa. Syyskuusta tarjoamamme lähdöt ovat edelleen tarkoitettu pääasiassa rahtikuljetuksiin ja niille ihmisille, joilla on välttämättömiä syitä matkustaa “, Nõgene lisää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Viron hallitus on ilmoittanut, että korkean COVID-19-tartuntasuhteen maista saapuvien ihmisten ei tarvitse jäädä karanteeniin, mikäli he tekevät koronatestin.

Tallink-konserni rajoittaa edelleen matkustajien määrää kaikilla lähdöillä, jotta turvavälien pitäminen on mahdollista. Kaikilla laivoilla on tiukat hygieniavaatimukset, ja kaikkien matkustajien on vahvistettava lähtöselvityksessä, että he ovat terveitä eikä heillä ole virusoireita.
Matkustajia, joilla on virusoireita tai jotka ovat sairaita, ei päästetä laivalle.

Lähde Tallink-konserni
Kuva Marko Stampehl

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.