Hyppää sisältöön
· Leena

Tallink-konserni kasvattaa retail-toimintaa

Tallink-konsernin retail-toiminta tuottaa jo yli puolet konsernin vuosittaisesta liikevaihdosta.

Alkuvuonna yhtiö hankki franchiseoikeudet Esprit-brändille ja alkoi tuolloin operoida kahta Esprit-myymälää Tallinnassa ja yhtä Tartossa.

Hiljattain yhtiö sopi franchiseoikeuksista Jack & Jones ja Vero Moda -brändeistä Virossa ja alkaa operoida kahta myymälää Tallinnassa. Toinen liikkeistä sijaitsee Ülemisten ja toinen Rocca Al Maren ostoskeskuksessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tallink-konsernin ravintoloiden ja myymälöiden liikevaihto ylittää vuosittain 500 miljoonaa euroa ja muodostaa jo 56 prosenttia konsernin vuotuisesta liikevaihdosta.

”Vähittäismyynnillä on merkittävä rooli Tallink-konsernin menestyksessä. Laivoillamme on edustettuna kymmeniä vahvoja brändejä. Laivojen vähittäismyyntitoiminnan lisäksi olemme toimineet vähittäiskaupan alalla maissa jo joitakin vuosia. Olemme vakuuttuneita siitä, että nämä viisi Virossa sijaitsevaa myymälää muodostavat vahvan perustan vähittäiskaupan kehittämiselle jatkossakin ja tulemmekin varmasti jatkamaan tällä linjalla myös tulevaisuudessa”, sanoo Tallink-konsernin toimitusjohtaja   Paavo Nõgene.

 

Leena