Tallink raportoi tilikauden 2022 tulokseksi 13,9 miljoonaa euroa voittoa.
Vuonna 2022 konsernin investoinnit olivat 203,3 miljoonaa euroa, josta 176,6 miljoonaa euroa eli suurin osa liittyi uuteen MyStar-laivaan. Konsernin likviditeettipuskuri (rahavarat ja käyttämättömät luottolimiitit) pysyi vahvana ja oli 249,9 miljoonaa euroa 31.12.2022 (262,4 milj. euroa 31.12.2021).
Vaikka koronapandemian aiheuttamat matkustusrajoitukset vaikuttivat vielä hieman vuoden 2022 ensimmäisiin kuukausiin, ei pandemia suuremmin estänyt toipumistavoitteita vuonna 2022. Sen sijaan sodan puhkeaminen Ukrainassa ja siitä seurannut taloudellinen sekä geopoliittinen turbulenssi aiheuttivat haasteita. Haasteista huolimatta muun muassa yhtiön lipputulot, myynti laivoilla, matkustajamäärät ja hotelliasiakkaiden määrät kasvoivat vuonna 2022 verrattuna vuosiin 2020 ja 2021. Samaan aikaan yhtiön kustannukset nousivat merkittävästi useilla eri osa-alueilla maailmanlaajuisten hinnankorotusten vuoksi: polttoainekustannukset nousivat 99,5 prosenttia, laivojen liikennöintikulut 50,2 prosenttia ja muut tavarat ja hankinnat 45,4 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Voimakas kustannusten hallinta on siis edelleen yhtiön tärkeä prioriteetti.
Tallink jatkoi läpi vuoden uusien mahdollisuuksien kartoittamista ja vähensi laivojen ulosvuokrauksilla matalasesongin pienempien matkustajamäärien aiheuttamia riskejä. Laivoja vuokrattiin pakolaisten majoituskäyttöön Virossa ja Iso-Britanniassa sekä turvapaikanhakijoille Hollannissa. Vaikka matkustajamäärät jatkavat elpymistä, on Tallinkin suunnitelmissa jatkaa laivojen ulosvuokrauksia lähitulevaisuudessa ja pienentää näin riskejä matalasesonkien aikana.
”Vuoden alussa olimme luottavaisia, että vuonna 2022 liiketoimintamme elpyisi nopeasti. Tämä luottamus tietysti rapistui nopeasti sodan sytyttyä Euroopassa 24.2.2022. Sotaa seurannut geopoliittinen ja taloudellinen shokki sai meidät ymmärtämään, että edessä on jälleen haastava vuosi, jossa tarvitaan luovia ratkaisuja, nopeita päätöksiä ja joustavuutta. Kriisin aikana olemme pystyneet tarjoamaan tukea useille eri valtioille Euroopassa vuokraamalla laivojamme majoituskäyttöön, mikä on myös auttanut meitä saamaan laivoillemme käyttöä”, kommentoi Tallink-konsernin toimitusjohtaja Paavo Nõgene.
”Laivojemme ulosvuokraukset, päivittäinen ponnistelu ydinreittiemme palauttamiseksi, merkittävä tiimityö uusimman laivamme MyStarin rakennusprojektissa ja lanseerauksessa Helsinki-Tallinna-reitille olivat merkittävä osa toimintaamme viime vuonna ja varmasti myös vuonna 2023”, kertoo Nõgene.
”Olen edelleen toiveikas, että ydinliiketoimintamme jatkaa elpymistä koko vuoden 2023 ajan ja uskon, että olemme ottaneet oikeita askelia kohti sitä. Epäilemättä edessämme on haasteita myös tänä vuonna, mutta viimeiset kolme vuotta ovat olleet hyvin opettavaisia. Tiedän, mihin 4900 kollegaani pystyvät – yhdessä selviämme kaikesta, mitä vuosi 2023 tuokaan tullessaan”, Nõgene lisää.
Lähde:Tallink Grupp
Jaa artikkeli: