Tampere on kylpenyt koko kevään suosiollisissa matkailualan uutisissa. Viimeisin koskee lentoyhtiö SAS:n suoraa lentoyhteyttä Malagaan, joka aukeaa ensi syksynä. Tampereen lentoaseman kehityksestä ja alueellisen lentoliikenteen mahdollisuuksista keskusteltiin ilmailualan ammattilaisten siivittäminä Aviation Forumissa Tampere-talossa.
Visit Tampere kertoi kotimaisten yöpymisten määrän kasvaneen Tampereella viime vuonna 5 % ja ulkomaalaisten yöpymisten määrä 8 % edellisvuoteen verrattuna
Majoitusmyynti taas kasvoi 8,6 % edellisvuoteen verrattuna. Huippulukujen lisäksi Tampere on tutkitusti Suomen vetovoimaisin asuinkaupunki ja suomalaisten mielestä myös kiinnostavin matkailukaupunki.
Tampereelta Espanjaan
Tampere-Pirkkalan lentoaseman matkustajamäärä vuonna 2017 oli 230 024.
Lentoaseman kehitystyössä on panostettu vuodesta 2015 lähtien suorien Euroopan lentoyhteyksien lisäämiseen. Tätä työtä on palkittu tasaisin väliajoin. Esimerkiksi airBaltic on vakiinnuttanut paikkansa Tampereen lentoasemalla, ja myös Ryanair ilmoitti jatkavansa lentoja Budapestiin ja Bremeniin. Tänä keväänä aurinkoisia uutisia kertoi SAS, joka uutisoi toukokuun alussa aloittavansa suorat lennot Tampereelta Espanjan Malagaan syksyllä 2018.
Vaikka lentoasema on osan kesästä kiinni remontin vuoksi, on Pirkkalasta lähtevien lomalentojen määrä tänä vuonna noussut edellisvuodesta. Esimerkiksi TUI on lisännyt Kanariansaarten kahden lomalentoreitin oheen mukaan kesäkohteet Turkin ja Kreikan. Paluun Pirkanmaan kentälle teki myös Detur. Lisäksi Matkavekalla ja Ikaalisten matkatoimistolla on omia Tampereen lentosarjoja.
Yhteensä Tampereelta lennetään Riian, Tukholman ja Helsingin vaihtoyhteydet mukaan lukien yli 300 kohteeseen. #Kotikenttäetu kannattaa hyödyntää koko Keskisessä Suomessa.
Aviation Forum keskittyi alueellisen lentoliikenteen mahdollisuuksiin
Tampereen lentoliikenteen tulokset olivat esillä Business Tampereen kolmatta kertaa järjestämässä Aviation Forumissa Tampere-talossa. Tapahtuma kerää yhteen lentoalan suomalaiset ja kansainväliset ammattilaiset keskustelemaan alan nykytilasta ja tulevaisuudesta.
Tämän vuoden pääteemana olivat alueellisen lentoliikenteen ja lentoasemien haasteet ja mahdollisuudet. Päivän tavoitteena oli löytää ratkaisuja alueellisten lentokenttien, kuten Tampere-Pirkkalan, kilpailuun markkinoilla.
Tapahtumassa puhuivat mm. Michele Granatstein, Oxera, Annabelle Lepiéce, CMS Belgium, Wolfgang Reuss, airBaltic ja Jonathan Ford, Anna.Aero.
Jaa artikkeli: