Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Tampereella ennakoidaan erinomaista matkailukesää

Matkailijat jättivät koronavuonna Tampereen seudulle 244 miljoonaa, kertoo TAK:n tutkimus. Visit Tampere ennakoi tulevasta kesästä viime vuotta parempaa.

Tampereen matkailukesästä enteillään menestyksekästä. Positiivisia merkkejä antavat muun muassa myytyjen hotellihuoneiden määrä, joka on Benchmarking Alliancen tilastojen mukaan viimeisen kuukauden aikana Tampereella lähes viisinkertaistunut vuoden 2020 vastaavaan ajankohtaan verraten. Suureen kasvuun vaikuttavat kuitenkin viime vuonna vielä huhti-toukokuussa osin suljetut hotellit.

Myös visittampere.fi -sivuston kävijämäärät kasvoivat huhti-toukokuulla yli 60 % viime vuoteen verrattuna.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”Tuleva kesä näyttää jo valoisammalta kuin viime vuosi. Tampereen alueelle erilaiset kesätapahtumat tuovat paljon matkailijoita, joista kaikki yritykset hyötyvät. Toivon, että tästä kesästä lähtee uusi matkailun kasvu, joka ei enää syksyllä taitu pandemiaan, vaan jatkaa kasvuaan kohti koronaa edeltävää aikaa. Suomella ja Tampereella on mahdollisuus nousta suuremmaksi matkailualueeksi kuin se on koskaan ollut, koska meillä on maine turvallisena ja puhtaana maana – kunhan se osataan oikein hyödyntää ja markkinoida”, toteaa matkailujohtaja Jari Ahjoharju Visit Tampereesta.

TAK:n tutkimuksen mukaan ulkomaalaisten matkailijoiden määrän romahtaminen koronapandemian aiheuttamien matkustusrajoitusten vuoksi vei 66 miljoonaa euroa myyntituloa seudun yrityksiltä. Ahjoharjun mukaan kansainvälisiä matkailijoita ei tänäkään kesänä Tampereella juuri nähdä.

”Loppuvuodesta sekin reitti varmasti aukeaa, jos Suomi haluaa olla mukana tulevassa kasvussa. Patoutunutta matkailukysyntää löytyy Suomen lisäksi myös kaikista Euroopan maista ja laajemminkin”, toteaa Ahjoharju.

Lähde: Visit Tampere

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.