Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Tampereen Ilves aukeaa maaliskuussa

Tamperelaisten olohuoneena tunnetun Original Sokos Hotel Ilveksen vuoden kestänyt uudistushanke on loppusuoralla, ja hotelli avaa ovensa vieraille 16.3.

Hotelli Ilves avattiin kansallismaisemaan Tammerkosken rannalle vuonna 1986. Se oli avautuessaan Suomen korkein hotelli ja siitä tuli nopeasti yksi maamme suosituimmista hotelleista. Ilveksessä viihtyivät niin suomalaiset kuin kansainvälisetkin vieraat, ja sen ravintoloista muodostui Tampereen ilta- ja yöelämän legendaarinen keskus.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 

Nyt Ilveksen hanke on edennyt viimeistelyvaiheeseen. Sisätiloissa on käynnissä jo sisustaminen ja kalustaminen, ja pihakannen uudistaminen on hyvässä vauhdissa. Hotellihuoneissa uusittiin pintamateriaalit, kylpyhuoneiden pinnat ja kalusteet, ikkunat ja parvekeovet sekä lämmitys ja jäähdytys. Myös vesi- ja viemäriverkosto uudistettiin. Lisäksi sähköjärjestelmiä, valaistusta ja automatiikkaa on päivitetty tähän päivään.

Uudistuksen kokivat niin ikään ravintolat, Ballroom ja hotellin ylimmässä kerroksessa sijaitseva maisemakabinetti. Yksi näkyvistä muutoksista on uusi kattoterassi, joka on rakennettu Amarillo-ravintolan ja Ukko Nooa -pubin kattotasanteelle. Terassille pääsee sekä sisä- että ulkokautta.

Ilveksen uusi hotellinjohtaja Marco Sylvelin on aloittanut vuoden alussa hotellin puikoissa. Sylvelinillä on pitkä kokemus hotellialan johtotehtävistä, viimeksi Rantasipi Aulangolla ja Nokian Edenissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”Hotelli on uudistettu vanhaa kunnioittaen. Esimerkiksi aulassa hissien edustalla olevat kuvioidut messinkipilarit oli ajansaatossa peitetty mutta nyt ne ovat taas alkuperäisessä loistossaan. Myös aulatilan messinkinen katto uudistettiin modernilla tavalla. Ja Ilveksen ylpeys, upea Ballroom on palautettu alkuperäiseen kokoonsa”, hotellinjohtaja Sylvelin kertoo.

Original Sokos Hotel Ilves
336 huonetta
5 ravintolaa
11 kokoustilaa
Maisemakabinetti + sauna hotellin 19. kerroksessa
400 m2 Ballroom
Rakennusvuosi: 1986
Arkkitehti: Maunu Kitunen
Hotellioperaattori: Sokotel Oy
Kiinteistön omistaja: Keva

Uudistushanke 2021

Pääsuunnittelija: Aihio Arkkitehdit (nykyisin ARCO Architecture Company).
Rakennuttajakonsultti: A-Insinöörit
LVI-, sähkö- ja automaatiosuunnittelu: AX-Suunnittelu, josta tuli marraskuussa 2021 osa A-Insinöörejä.
Huoneiden sisustussuunnittelu: Vallila Interior
Ravintolat: Visionary Design Partners Helsinki
Vastaanotto ja Lynx Bar & Cafe: Rune & Berg Design.

www.sokoshotels.fi/ilves

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.