Tampereen majoitusluvuissa päästiin jo pandemiaa edeltäviin lukuihin

Tämän vuoden kesä-, heinä- ja elokuussa Tampereella yöpyi 41,4 prosenttia enemmän matkailijoita kuin viime vuonna. Pandemiaa edeltävään kesään 2019 verrattuna kasvua oli 1,5 prosenttia. 

Kesän majoitusmyynti oli 20,9 miljoonaa euroa. Kesään 2019 verrattuna mennyt kesä oli euromääräisesti lähes yhtä hyvä, eroa oli vain viisi prosenttia.

Tampereella yöpyneet olivat pääsääntöisesti kotimaisia matkailijoita

 ”Kotimaiset matkailijat ovat korvanneet kesällä kansainvälisten kongressien ja tapahtumien kävijöitä. Tampere on näyttänyt kyntensä kilpailussa kotimaisista matkailijoista. Tampereelle saapuu jatkossa kansainvälisiä matkailijoita etenkin pian avautuvan UROS LIVE -areenan myötä. Odotamme innolla areenan julkistuksia ja sitä, millaisia maailmantähtiä saamme Tampereelle”, kertoo kumppanuus- ja markkinointijohtaja Noora Heino Visit Tampereesta.

Lähde: Visit Tampere

Jaa artikkeli:

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Haluatko kirjautua ulos?
X