Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

TEMin uusi Matkailufoorumi

Työ- ja elinkeinoministeriö on asettanut Matkailufoorumin, jonka tehtävänä on toimia neuvoa-antavana asiantuntijaelimenä matkailun kehittämiseen liittyvissä strategisissa kokonaisuuksissa.

Matkailufoorumi edistää Suomen matkailustrategian 2019–2028 toimeenpanoa. Se myös seuraa ja arvioi alan toimintaympäristön ja ilmiöiden kehittymistä sekä tukee matkailun politiikkatoimenpiteiden valmistelua.

Matkailufoorumin puheenjohtajana toimii elinkeinoministeri Mika Lintilä ja varapuheenjohtajana työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtaja Ilona Lundström.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Matkailufoorumissa ovat edustettuina matkailualan kannalta keskeiset ministeriöt sekä niiden hallinnonalojen yksiköt, maakuntien liitot ja valtion aluehallinto, matkailun alueorganisaatiot, matkailuyritykset, tutkimus- ja koulutusorganisaatiot sekä järjestöt. Matkailufoorumin sihteeristö toimii työ- ja elinkeinoministeriössä. 

Matkailufoorumin toimikausi alkoi 1.9.2021 ja päättyy 31.12.2028.

Matkailun merkitys Suomen kansantaloudelle on vuoden 2019 matkailutilinpidon tietojen valossa kasvanut viime vuosina.

Matkailun kokonaiskysyntä oli vuonna 2019 yli 16 miljardia euroa. Vuonna 2019 kansainvälisten matkailijoiden Suomeen jättämät tulot olivat noin 5,3 miljardia euroa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: TEM
Kuva: Visit Finland

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.