Tentsile-kokemus Ruissalossa

Ruissalossa on tänä kesänä mahdollisuus viettää yönsä teltassa, joka on pingoitettu puiden väliin. Tentsile-yöpyminen on ollut maailmalla suosittua jo jonkin aikaa.

Tentsilen erikoisuus on, että se pingotetaan ilmaan, puiden väliin. Läpinäkyvä kangas suojaa tuulelta ja hyönteisiltä, estämättä kuitenkaan upeiden maisemien tai tähtitaivaan ihailua.

Sateen sattuessa majoitteen päälle vedetään näppärä suoja. Tentsilen pohja joustaa, joten siihen on helppo lastenkin kiivetä. Ja makoilu on varsin mukavaa!

Tentsile Experience Camp (TEC) -verkoston kehittäjäkumppani Tony Tavi kertoo, että Tentsilestä on nopeasti kasvanut todellinen ilmiö. Suomessa TEC-leirejä on kymmenen, joista Ruissalon TEC on ensimmäinen Turussa. ”Sijainti on Suomessa ainutlaatuinen”, Tavi kehuu, ”suora näkymä Airistolle on aivan huikea.”

Tentsile on saavuttanut suosiota laajalti maailmalla – leirejä löytyy mm. Costa Ricasta, Kanadasta, Norjasta ja Ruotsista.

Retkeilyyn sisältyy Ruissalossa ripaus luksusta. Leiri on omassa rauhassaan kallioilla, mutta kuitenkin aivan kylpylän läheisyydessä. Saunaan ja uimaan on lyhyt matka ja metsässä nukutun yön jälkeen odottaa runsas hotelliaamiainen. Omia retkeilyvarusteita ei tarvita – makuupussit, tyynyt ja alustat kuuluvat majoitukseen. Jos nälkä yllättää, kylpylältä voi napata mukaan valmiiksi paketoidut grillieväät.

Ruissalon Kylpylän rantakallioilla on 2-3 hengen majoitteita. Yöpyminen kahdelta Tentsilessä maksaa 150 euroa. Hintaan sisältyy aamiainen, kylpylän ja kuntosalin käyttö sekä makuupussi, tyyny ja alusta.

Lisätietoa www.ruissalospa.fi

Jaa artikkeli:

Tilaa uutiskirjeemme

Liittymällä Ikkunapaikan postituslistalle, saat uutiskirjeen lehtien ilmestymisen välillä, noin 8 kertaa vuodessa.

Haluatko kirjautua ulos?
X