Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

The Great American West – luonnonihmeitä ja alkuperäistä Amerikkaa

USAn pohjoisosien osavaltiot Idaho, Montana, Pohjois- ja Etelä-Dakota sekä Wyoming markkinoivat itseään yhteisellä The Great American West -nimellä. Osavaltiot tuovat esille alueen luonnonkauneuden; mahtavat villit ja vuoristoiset maisemat jokineen ja vesiputouksineen. Alueelta löytyy yhteensä 15 kansallispuistoa, kuten Yellowstone, Glacier ja Theodor Rooseveltin kansallispuisto.

Wyomingin monilla karjatiloilla voi kokea aitoa cowboy-elämää ja nousta ratsaille itsekin.

The Great American West houkuttelee aktiivilomailijoita alkuperäisyydellä, seikkailullisuudella, ainutlaatuisilla luonnonihmeillä ja villieläimillä, kuten biisoneilla, hirvieläimillä ja villihevosilla.

Vankkurit ovat kuin mennen ajan matkailuautoja, menopeli ja majapaikka pyörien päällä.

Pieniä väkiluvultaan

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kaikki viisi The Great American West -osavaltiota ovat väkiluvultaan pieniä. Idahossa asukkaita on vajaa kaksi miljoonaa, Montanassa reilu miljoona ja kaikissa muissa kolmessa alle miljoona. Wyoming on vajaalla 600 000 asukkaallaan pienin näistä viidestä.

Isoja kansainvälisiä lentokenttiä ei näistä osavaltioista löydy. Lähin suuri lentokenttä on Denver Coloradon puolella. Sieltä on matkaa Cheyenneen Wyomingin pääkaupunkiin noin 160 km.

Suhteellisen lähellä ovat myös Minneapolisin ja Salt Lake Cityn kansainväliset lentokentät. Finnair ei lennä mihinkään tämän alueen kaupungeista, mutta Icelandairilla pääsee niin Denveriin kuin Minneapolisiinkin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 

Parhaita paloja

Kun viiden osavaltion nähtävyyksiä ja kohokohtia koettaa tiivistää yhteen juttuun, on pakko vain poimia parhaita paloja kustakin.
Idahosta kannattaa mainita hiihtokeskukset, niitä on 18, esimerkkinä Hemingwayn suosikki Sun Valley.
Ja kun vuoristoisessa osavaltiossa ollaan, toisena can´t miss -houkutuksena pitää mainita koskenlasku. Salmon-joen The Middle Fork on mainittu maailman Top 10 koskenlaskukohteena kumiveneillä.
Kolmantena Idahosta kannattaa mainita kuumat lähteet. Niitä on yli 130, osa täysin luonnontilassa, osa resort-tyylisiä, joissa löytyy kaikki kylpyläpalvelut.

 

Suuren taivaan maa

Montana on USAn osavaltioista neljänneksi suurin. Maisemat ovat avaria ja täällä on kaikki suurta suuren taivaan alla. Montanan slogan onkin Big Sky Country. Täältä löytyvät Kalliovuoret kirkkaine vuoristojärvineen ja jokineen sekä Glacierin kansallispuisto. Laajat luonnonvaraiset alueet houkuttelevat paikalle monia villieläinten bongaajia ja toki myös koskenlaskijoita ja kalastajia.

Skandinaavinen Pohjois-Dakota

Pohjois-Dakotasta kannattaa mainita kaksi puistoa, Scandinavian Heritage Park ja Kansainvälinen rauhanpuisto.
Scandinavian Heritage Parkista esittelee kaikkien viiden pohjoismaan erikoisuuksia. Sieltä löytyy 240 vuotta vanha hirsitalo, yli 8 metriä korkea taalainmaan hevonen, tanskalainen tuulimylly ja tietysti suomalainen sauna.
Kansainvälinen rauhanpuisto on Pohjois-Dakotan ja Kanadan rajalla kunnioittaen kahden maan rauhaisaa rinnakkaiseloa. Puiston alueella voi vierailla Kanadan puolella ilman rajamuodollisuuksia. Puistossa on kaikkiaan yli 150 000 kasvia.

Fred Walker on vuosien varrelta tuttu Matkamessujen vakiovieras. Hän kertoi lehdistölle Pohjois-Dakotan matkailukuulumisia USAn suurlähetystössä Helsingissä.

Neljä presidenttiä

Etelä-Dakota – Land of Great Faces eli neljän USAn presidentin, Washingtonin, Jeffersonin, Rooseveltin ja Lincolnin kasvot hakattuna Mount Rushmoren graniittiin.

Muistomerkki valmistui 1941 ja se kuvaa neljän presidentin keskeistä roolia kansakunnan synnyssä, laajentumisessa, kehityksessä ja vakaudessa. Presidenttien kasvokuvat ovat lähes 20 metriä korkeat ja niitä käy ihailemassa noin 2 miljoonaa vierailijaa vuosittain.


Historian havinaa voi kokea Deadwoodin vuonna 1875 perustetussa kaupungissa, jonne kultaryntäyksen aikana virtasi väkeä äkkirikastumisen toivossa.
Nostalgiaa on myös vierailu De Smetissa, joka on suositun tv-sarjan Pieni talo preerialla kirjoittajan Laura Ingalls Wilderin kotikaupunki.

Etelä-Dakotassa on kaksi maailmanluokan luolakohdetta, Jewel Cave National Monument ja Wind Cave National Park. Jewel Cave on kolmanneksi ja Wind Cave kuudenneksi pisin luola maailmassa.

Yellowstonen kansallispuistossa voi ihailla yli 500 geysiriä.

Yellowstonen merkkivuosi

Wyomingin lempinimi on Cowboy State, viitaten villiin länteen, joka Wyomingissa on rodeoineen ihan elävää todellisuutta edelleen. Siellä voi vierailla yli sadalla karjatilalla. Wyomingissa on kaksi USAn suosituinta kansallispuistoa Grand Teton ja Yellowstone. Tänä vuonna vietetään maailman ensimmäisen kansallispuiston, Yellowstonen, 150 v juhlavuotta.

Lisätietoja: www.greatamericanwest.se

 

Antti Haukkamaa
Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.