Hyppää sisältöön
· Leena

The Night of Finland

Suomen matkatoimistoalan liitto SMAL ry järjesti jo kolmatta kertaa toisen ja kolmannen asteen oppilaitoksille suunnatun opiskelijakilpailun, jossa opiskelijoilla oli tehtävänä kehittää uusi palvelu tai tuote matkailualalle.

Tehtävän tarkempi teema vaihtelee vuosittain ja tämän vuoden kilpailun teemana oli kehittää uusi sekä kotimaisia että ulkomaisia matkailijoita kiinnostava tuote tai palvelu, joka huomioi vastuullisen matkailun periaatteet.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kilpailun finaaliin selvitti tiensä kuusi eri joukkuetta ja voittajaksi raati valitsi kilpailutyön The Night of Finland, jonka takana ovat Turun ammattikorkeakoulun opiskelijat Saana Leppäkoski, Sannimari Lammela, Oona Harteva ja Jennifer Ward.

The Night of Finland tarjoaa asiakkaillensa mahdollisuuden kokea pimeys aivan uudella tavalla nauttien samalla kynttilöiden valosta ja suomalaisista tarinoista.

Raati valitsi tämän työn voittajaksi, sillä se tuotteisti erinomaisesti asian, jonka ympärille on toistaiseksi kehitetty vasta vähän tuotteita. Pimeys on meille arkipäiväinen asia, mutta oikein ideoituna siitä on saatu sekä suomalaisia että ulkomaisia matkailijoita kiinnostava asia. Raati piti myös siitä, että tuotetta voidaan skaalata ja se on helposti toteutettavissa ympäri Suomen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Matkailualan ammattilaisista koostuvassa raadissa olivat  tällä kertaa mukana Leena Aalto/Ikkunapakka, Kristiina Hietasaari/Visit Finland, Sanna Kyyrä/työ- ja elinkeinoministeriö, Aija Laukkanen/Suomen Matkailuorganisaatioiden yhdistys Suoma, Heli Mäki-Fränti/Suomen matkatoimistoalan liitosta, Marju Niskanen/Tumlare Destintation Management ja Anna Suominen/Suomen messut.

Voittajatyö tullaan julkaisemaan myöhemmin osoitteessa www.matkatieto.fi.

 

Lähde:SMAL

Leena