Brittiläinen matkanjärjestäjä Travelbag on tuonut markkinoille vuorovaikutteisen maailmankarttasovelluksen, joka näyttää matkailijoille kuinka he voivat toimia vastuullisesti matkakohteissa joissa käyvät.
Responsible Travel Map -sovelluksen lanseerauksella Travelbag rohkaisee matkailijoita osallistumaan paikallistason ympäristötoimintaan konkreettisilla teoilla – kuten keräämällä muovijätettä uimarannalla tai toimimalla muuten paikallisen yhteisön hyväksi, esimerkiksi osallistumalla vapaaehtoistyöhön jossakin paikallisessa hankkeessa.
Travelbagin toimitusjohtaja Lesley Rollo kertoo: ”Tämä kartta yhdistää kaksi tavoitetta näyttämällä lukuisia kehittämiämme tapoja, joilla matkailijat voivat vastavuoroisuusperiaateen mukaisesti hyödyttää maita joissa he käyvät. Haluamme innostaa ja nostaa matkailijoiden tietoisuuteen mahdollisuuksia käyttää osa matkastaan paikallisten yhteisöjen ja isäntämaiden hyväksi.
Vuorovaikutteisen kartan avulla voi tarkastella matkakohteita eri puolilla maailmaa klikkaamalla kohdemaan kuvakkeita, joiden kautta avautuu laaja valikoima muiden matkailijoiden kokemuksia ja toimia. Esimerkiksi Balilla voi tukea paikallisia maanviljelijöitä viettämällä päivän maatilalla auttaen viljantuotannossa ja Australiassa voi snorklata koralliriutoilla seuraten korallilajien tilaa ja osallistuen näin suojelukartoitukseen.
Travelbagilla ei ole sidonnaisuuksia mihinkään listalla esiteltäviin aktiviteetteihin ja asiakkaan on itse varattava ne Travelbagista riippumatta.
Travelbag, joka on perustettu 40 vuotta sitten Iso-Britanniassa, tarjoaa matkailijoille perinteisen matkailuteollisuuden rajoja rikkovia lomailuvaihtoehtoja.
Karttasovellukseen voi tutustua osoitteessa: explore.travelbag.co.uk/responsible-travel-map/
Lähde: TTR Weekly
Jaa artikkeli: