Hyppää sisältöön
Drone-kuva Helsingin tuomiokirkosta
· Ikkunapaikka

Tuore data paljastaa: Suomea koskevat matkailuhaut naapureita nopeammassa nousussa

Suomen matkailu herättää yhä enemmän kiinnostusta kansainvälisesti. Eniten Suomea koskevia matkailuaiheisia nettihakuja tehtiin Yhdysvalloista, Japanista ja Saksasta huhti-kesäkuussa 2024.

Kaukomarkkinoilla selvää kasvua

Suomea koskevat matkailuaiheiset nettihaut kasvoivat Ruotsia, Norjaa ja Tanskaa nopeammin, vaikka määrät ovat kokonaisuudessaan vielä pienempiä.

Huhti-kesäkuun internetin hakudata paljastaa tietoa myös Visit Finlandin tärkeimmistä kohdemarkkinoista. Kaukomarkkinoilla, kuten Yhdysvalloissa ja Intiassa, hakujen määrät ovat nousseet huomattavasti, kun taas perinteiset Euroopan markkinat osoittavat maltillisempaa kasvua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vuoden 2024 toisella neljänneksellä Yhdysvallat nousi ensimmäistä kertaa Suomen matkailusta tehtyjen hakujen määrässä ohi Japanin. Yhdysvalloista tehtiin 178 000 hakua, ja haut kasvoivat 22 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Myös Japani, Kanada ja Intia ovat vahvassa kasvussa, mikä viittaa lisääntyvään kiinnostukseen Suomeen matkailukohteena erityisesti kaukomarkkinoilla.

Suomea koskevat verkkohaut
Suomea koskevat verkkohaut huhti-kesäkuulta 2024. Lähde: Digital Demand – Finland Q2, Bloom Consulting

Eurooppalaisten hakujen kasvu maltillisempaa

Vaikka eurooppalaiset markkinat, kuten Saksa ja Iso-Britannia, ovat säilyttäneet vahvan kiinnostuksen Suomea kohtaan, niiden kasvu on ollut huomattavasti maltillisempaa verrattuna kasvumarkkinoihin. Saksa on säilyttänyt asemansa yhtenä suurimmista hakijamaista, mutta kasvu jäi vain kolmeen prosenttiin. Samaan aikaan lähimarkkinoilla, kuten Ruotsissa ja Virossa, hakujen määrä on laskenut.

“Suurin osa ihmisistä aloittaa matkojen suunnittelun ja varaamisen etsimällä tietoa verkosta ja digitaaliset hakukoneet ovat keskeinen kanava asiakkaiden houkuttelemiseen. Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että kasvua tapahtuu juuri niillä kohdemarkkinoilla, joilla toteutamme aktiivisia markkinointitoimenpiteitä, kuten Yhdysvalloissa, Saksassa, Intiassa ja Iso-Britanniassa. Näillä markkinoilla tekemämme panostukset näkyvät suoraan hakumäärissä”, Visit Finlandin kansainvälisen markkinoinnin johtaja Heli Jimenez kommentoi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Hakutrendit kertovat kesän ja luonnon kiinnostavuudesta

Huomattavaa kasvua on tullut yleisistä matkailuaiheisista hauista sekä hotellihauista. Hakusanat, jotka liittyvät talvimatkailuun, kuten revontulet ja joulupukki, ovat edelleen suosittuja, mutta myös kesään liittyvät hakutermit, kuten järvet, saaret ja yötön yö, kasvattavat suosiotaan.

Tämä kertoo Suomen aseman ympärivuotisena matkailukohteena vahvistuvan. On tärkeää, että Suomi ja sen matkailutarjonta näkyvät toistuvasti relevanttien hakusanojen yhteydessä, sillä se kasvattaa luottamusta ja tunnettuutta matkailijoiden keskuudessa.

“Hakusanat pysyvät melko samoina vuodesta toiseen, ja kausivaihtelut näkyvät erityisesti talvi- ja kesäaktiviteettien suosion vaihtelussa. Olemme jo lyöneet läpi talvisesongissa. Nyt tavoitteenamme on yhdessä yrityskumppaneidemme kanssa kasvattaa kesäisen Suomen tunnettuutta ja kiinnostusta matkakohteena. Sesonkien pidentäminen tuo matkailuyrityksille paremmat kasvuedellytykset”, Jimenez jatkaa.

Lähde: Visit Finland / Digital Demand – Finland Q2, Bloom Consulting

Ikkunapaikka
Ikkunapaikka

Uutisvinkit ja palaute Ikkunapaikan toimitukselle: mail@ikkunapaikka.fi.