Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Uber alkaa myydä sovelluksensa kautta lentoja

Uber aloittaa Britanniassa pilottihankkeen, missä se tarjoaa sovelluksensa kautta myös lento- ja junavarauksia.

Yhtiö on kertonut suunnitelmistaan tulla “supersovellukseksi”, joka tarjoaa taksikyydin lisäksi mahdollisuuden varata lippuja pidemmille matkoille, kuten lennoille, juniin ja busseihin.

Uberin Ison-Britannian, Pohjois- ja Itä-Euroopan alueellinen johtaja Jamie Heywood sanoo, että hankkeen tavoitteena on tarjota asiakkaille “saumaton ovelta ovelle -kokemus”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Uber kertoo, että noin 15 prosenttia sovelluksen kautta varatuista matkoista suuntautui pandemiaa edeltävinä vuosina lentokentille. Uber haluaa hyödyntää tätä trendiä yhdistämällä myös lentojen varaamisen ja lipunmyynnin.

“Uber-sovelluksesta on voinut jo useiden vuosien ajan varata kyytejä, polkupyöriä, laivapalveluja ja skoottereita, joten junien ja linja-autojen lisääminen on luonnollinen askel eteenpäin. Myöhemmin tänä vuonna aiomme ottaa mukaan lennot ja tulevaisuudessa myös hotellit integroimalla johtavat kumppanit Uber-sovellukseen, jotta voimme tarjota saumattoman matkakokemuksen ovelta ovelle”, Heywood sanoo.

Uber laajentaa vähitellen tarjontaansa myös esimerkiksi ruoka- ja päivittäistavaratoimituksiin sekä polkupyöriin ja skoottereihin.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: SimpleFlying 

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.