Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

UNWTO: Miljardi matkustajaa vähemmän

UNWTO:n (World Tourism Organization) mukaan vuonna 2020 kansainvälisen saapumisen määrä laski 74 %. Se tarkoittaa miljardia matkaa vähemmän kuin edellisenä vuonna.

UNWTO:n turismibarometrin mukaan se tarkoittaa rahallisesti 1,3 biljoonan Yhdysvaltain dollarin vientitulojen häviämistä. Se on 11 kertaa enemmän, kuin mitä matkailutulot laskivat vuoden 2009 kriisin aikana.

UNWTO:n mukaan 100-120 miljoonaa matkailun parissa työskentelevää henkilöä on menettänyt tai on vaarassa menettää työpaikkansa. Suurin osa näistä on pienissä ja keskisuurissa yrityksissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tammikuussa uudelle nelivuotiskaudelle valittu UNWTO:n pääsihteeri Zurab Pololikashvili totesi, että vaikka turvallisen kansainvälisen matkustamisen mahdollistamiseksi on tehty paljon, tiedämme, että kriisi ei ole vielä ohi. Nyt tarvitaan selkeitä ja yhtenäisiä toimenpiteitä testauksiin, jäljittämisiin ja mahdollisiin rokotustodistuksiin. Ne ovat välttämättömiä toimenpiteitä kohti turvallista matkailun elpymistä.

UNWTO:n asiantuntijoiden arviot matkailun elpymisen vauhdista vaihtelevat paljon. Nyt jo lähes puolet on sitä mieltä, että matkailu elpyy vasta ensi vuoden puolella. Vielä loppuvuonna lähes 80 % uskoi, että matkailun elpyminen alkaa tämän vuoden puolella.

Kaikki ovat kuitenkin sitä mieltä, että alkuun kysyntä on suurinta matkoissa, joissa oleskellaan paljon luonnossa ja avarassa ulkotilassa.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: UNWTO

 

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.