Uskomaton Dubai

Useimmat tietävät, että ennen kun Dubaista tuli suosittu matkakohde, maa ansaitsi rahansa öljyllä. Ennen öljyä Dubain suurin elinkeino oli kuitenkin helmenkalastus, jota yli 7 000 henkeä teki käsipelillä 300 veneestä käsin. Pearl Museumissa voi tutustua tähän Dubain historian vähemmän tunnettuun vaiheeseen ja ihailla samalla yhtä maailman suurimmista ja hienoimmista helmikokoelmista, jonka on lahjoittanut helmikauppias Sultan Al Owais. Tämän suolaisen veden helmien kokoelman arvo on jopa 136 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria.
www.pearlmuseum.ae

 

Yhdistyneillä arabiemiirikunnilla on sekä suvaitsevaisuus- että onnellisuusministeri. Heidän tehtävänään on tehdä Dubaista entistä onnellisempi ja myönteisempi paikka erilaisten julkisten aloitteiden ja hankkeiden avulla.

 

Dubain kansainvälinen lentoasema on muuttunut vain 58 vuodessa hiekalle tiivistetystä kiitoradasta maailman vilkkaimmaksi lentokentäksi, jonka kautta kulki vuonna 2016 yli 83 miljoonaa kansainvälistä matkustajaa.

 

Dubain ja Yhdistyneiden arabiemiirikuntien tärkein valuutta oli 1800-luvun puolivälissä Intian rupia. Sitä seurasi Persianlahden rupia, joka oli käytössä vuosina 1957-1966. Yhä nykyisinkin Dubailla on vahvat siteet Intiaan, mikä näkyy muun muassa intialaisten ravintoloiden suuresta määrästä. Intialaisesta kulttuurista voi nauttia myös Dubain laitamilla sijaitsevassa maailman ensimmäisessä Bollywood-teemapuistossa.
www.bollywoodparksdubai.com

 

Dubailla on ennätyksiä rikkonut julkinen liikennejärjestelmä. Guinnessin ennätystenkirjan mukaan kaupungin automaattimetrolinja on maailman laajin, ja se vain pitenee päivä päivältä. Parhaillaan on rakenteilla linja, joka kulkee vuoden 2020 maailmannäyttelyalueelle.

 

Vuonna 1968 – eli alle 50 vuotta sitten – Dubaissa oli vain 13 rekisteröityä ajoneuvoa. Nykyisin niitä on yli 1,5 miljoonaa. Tämä kuvastaa Dubain hurjaa kehitystä vaatimattomasta kalastajakylästä maailman 4. suosituimmaksi kaupunkimatkakohteeksi. Vahva kasvu on saanut Dubain keskittymään myös ympäristöön. Tavoitteena on muun muassa, että 44 prosenttia maan energiankulutuksesta perustuisi uusiutuvaan energiaan. Sähköautojen osuuden tulisi lisäksi olla 2 prosenttia vuoteen 2020 mennessä ja 10 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

 

Toisin kuin monet luulevat, Dubai on paljon muutakin kuin autiomaan ympäröimä rannikkokaupunki. Dubaissa sijaitsee nimittäin myös Hajarvuoristo, jossa voi vaeltaa ja pyöräillä, meloa kajakilla turkoosinsinisissä vesissä ja vierailla idyllisillä taateli- ja mehiläistarhoilla.
www.visitdubai.com/en/see-thrill-play/hatta

 

Paikallisten perinteiden mukaisesti emiraatti-isännät tarjoavat vierailleen aina taateleita ja puoli kuppia teetä. Puoli kuppia siksi, että kupeissa ei ole korvia, eikä vieraiden toki haluta polttavan näppejään tulikuumalla teellä. Vanha sanonta sanoo, että jos isäntä kaataa teen piripintaan, hän viestittää vieraalle ystävällisesti tämän viipyneen liian pitkään. Tällaisiin tarinoihin ja rituaaleihin voi tutustua SMCCU-kulttuurikeskuksessa (Sheikh Mohammed Centre for Cultural Understanding), jossa voi myös nauttia perinteisen arabialaisen illallisen lattialla istuen.
www.arabianteahouse.co
www.cultures.ae

Jaa artikkeli:

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Tilaa uutiskirjeemme

Liittymällä Ikkunapaikan postituslistalle, saat uutiskirjeen lehtien ilmestymisen välillä, noin 8 kertaa vuodessa.

Haluatko kirjautua ulos?
X