Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Uusi elämys-brändi on Menestys

Matkailuyhtiö Elämys Group laajentaa palvelujaan liikematkustukseen uudella Menestys-brändillä. Menestys on ensimmäinen suomalaisomisteinen liikematkatoimisto sen jälkeen, kun amerikkalainen American Express osti SMT:n vuonna 2016. Menestyksen liikematkapalvelu on suunnattu ensisijaisesti pienille ja keskisuurille yrityksille.

Menestyksen palvelun ydin on kilpailijoita henkilökohtaisempi palvelu, jota tukee asiakkaalle räätälöitävä moderni itsevaraus- ja matkanhallintajärjestelmä. Lisäksi asiakkaat pääsevät hyödyntämään Elämyksen muiden yksiköiden monipuolista elämystarjontaa parhaalla mahdollisella tavalla.

”Me haluamme tarjota vahvan suomalaisen vaihtoehdon kansainvälisille toimijoille, jotka ovat dominoineet Suomen markkinoita.  Liikematkustaminen tulee palaaman koronan hellittäessä, tarve kohdata fyysisesti ei ole poistumassa. Uudessa normaalissa tarvitaan kumppani, joka suunnittelee asiakkaan kanssa yhdessä parhaat tavat vastuulliseen ja turvalliseen matkustamiseen. Tähän me tulemme Menestyksessä panostamaan”, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Pasi Latva.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Elämys Group on kasvanut viime vuosina voimakkaasti. Aiemmin kesällä Elämykseen liittyivät perinteikkäät matkatoimistot, Matka-Agentit ja OK-Matkat. Lisäksi Elämys on laajentanut toimintaa uusille matkailun osa-alueille perustamalla matkailuteknologiaan keskittyvän Elämys Tech -yksikön sekä risteilymatkoihin keskittyvän Elämys Cruises -yksikön. Samalla Elämyksen perinteisistä liiketoiminta-alueista mm. urheilu- ja aktiivimatkat on eriytetty omiksi yksiköiksi.

 

Lähde: Elämys Group

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.