Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Uusi hotelli Kruunuhakaan

Kiinteistösijoitusyhtiö Samla Capitalin rahastot Samla Toimitilat II Ky ja Samla Asunnot Ky ovat ostaneet Helsingin Kruununhaasta neljä historiallisesti arvokasta kiinteistöä ICON Corporation Oy:n konkurssipesältä 15 miljoonalla eurolla.

Kolme rakennusta neljästä uudistetaan kansainväliseksi hotelliksi oheispalveluineen.

Neljäs rakennus osoitteessa Liisankatu 8A tullaan saneeraamaan joko asumis- tai hotellikäyttöön, riippuen syksyn aikana käytävistä tarkentavista neuvotteluista hotellioperaattoreiden kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vuonna 1885 valmistuneella korttelikokonaisuudella on arvokas historia. Siellä on aiemmin sijainnut muun muassa upseerien asuinrakennuksia sekä maa- ja metsätalousministeriön toimisto. Rakennukset on suunnitellut arkkitehti Evert E. Lagerspetz.

Rakennukset sijaitsevat osoitteissa Liisankatu 8A ja 8G, Mariankatu 23 ja Maneesikatu 7. Kokonaisuuden koko on noin 13.500 kerrosalaneliömetriä (k-m2).

Hotellin hankekehityksestä vastaa toimitilakehitykseen erikoistunut Finesco Capital Oy. Finescon toimitusjohtaja Kari Järvenpää uskoo hotellien kysyntään jatkossakin. Vaikka liikematkustaminen ja turismi ovat koronan takia hiljentyneet, niiden odotetaan palautuvan kasvu-uralle lähivuosina.

“Helsinki on Suomen suosituin matkailukaupunki. Useat kansainväliset hotellioperaattorit ovat osoittaneet laajaa kiinnostusta hanketta kohtaan sen sijainnin ja rakennusten historiallisen luonteen takia. Rakennukset soveltuvat myös monille eri hotellikonsepteille”, Järvenpää sanoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Rakennushanke käynnistyy suunnittelulla. Rakentaminen voisi alustavan suunnitelman mukaan alkaa vuoden 2021 puolessa välissä. Kokonaisuuden uskotaan valmistuvan vuosien 2022–2023 aikana.

Saksalainen hotelliketju Ruby Hotels on myös avaamassa hotellin Kruununhakaan, entiseen virastotaloon osoitteessa Mariankatu 23. Sen on määrä valmistua alkuvuodesta 2021. Hotelli tulee olemaan ensimmäinen Ruby Hotels Pohjoismaissa.

 

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.