Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Uusi opaskirja Nuuksioon

Aivan pääkaupunkiseudun kupeessa sijaitseva Nuuksio on yksi suosituimmista kansallispuistoistamme.

Uuden Nuuksion oppaan kirjoittajat Jonna Saari ja Mari Valtonen ovat pitkän linjan retkeilijöitä. Saari on suositun Retkipaikka-yhteisön ja verkkosivuston päätoimittaja ja toimittanut useita retkeilykirjoja. Valtonen puolestaan työskentelee Suomen Luontokeskus Haltiassa Nuuksiossa ja liikkuu vapaa-ajallaankin Nuuksiossa paljon. Retkeilijöiden toiveet ovat hänelle hyvin tuttuja, ja niihin on pyritty oppaassa vastaamaan.

– Nuuksio on upean monipuolinen retkeilykohde, Valtonen kuvailee. – Lukuisat merkityt reitit johdattavat helposti jylhien maisemien äärelle, eikä voi olla ihmettelemättä, että näin lähellä pääkaupunkia pääsee suoraan mahtavan luonnon keskelle. Kokeneillekin kulkijoille löytyy toisaalta paljon kauniita ja rauhallisia seutuja, joiden pikkupoluilla voi vaellella oman mielen mukaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Oppaassa kuvataan Nuuksion merkityt retkeilyreitit, reittien varsien palvelut ja nähtävyydet. Kirjassa esitellään monipuolisesti myös alueen majoitusta, välinevuokrausta, elämyksiä, ravintolapalveluita sekä opastetaan alueelle saapumisessa. Oppaassa on vinkkejä myös eri vuodenajoille sekä Haltian täsmävinkit jokaiselle alueelle.

Erillinen taitettu ulkoilukartta on vedenkestävä, ja sille on merkitty kaikki alueen reitit sekä kirjassa esiteltävät kohteet. Kartan kevyt synteettinen materiaali on täysin vedenpitävää, kestää lähes rajattomasti taittamista, eikä repeä normaalissa karttakäytössä.

Nuuksioon pääsee hyvin myös julkisilla liikennevälineillä. – Tänä kesänä erityisen suosittua on ollut läskipyöräily, Valtonen kertoo. – Haltiasta voi vuokrata läskipyöriä, ja hurauttaa vaikka Haukkalammen kesäkahvilalle. Nuuksiossa on useita kahviloita ja ravintoloita, joissa voi rentoutua retkipäivän päätteeksi.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: Tapio Karttakeskus

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.