Hyppää sisältöön
· Leena

Viking Line lisää vuoroja

Viking XPRS liikennöi 5. huhtikuuta alkaen Helsinki–Tallinna-reitillä perjantaisin ja sunnuntaisin kolmesti vuorokaudessa.

”Reittimatkustaminen kasvaa koko ajan. Viro ja Latvia ovat erittäin suosittuja matkakohteita ja yhä useammin Tallinnasta jatketaankin esimerkiksi Pärnuun, Saarenmaalle tai Riikaan. Erityisen suosittuja matkustuspäiviä ovat perjantait ja sunnuntait”, kertoo Viking Linen markkinointijohtaja Kaj Takolander.

Uusien vuorojen myötä suositulle Piknik-päiväristeilylle pääsee kesällä myös perjantaisin. Piknik-päiväristeily sopii erinomaisesti esimerkiksi kokous- ja tiimimatkoille, shoppailuun tai vaikka kevyeen viikonlopun aloitukseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Risteilymatkustaminen on muuttunut viime vuosina. Muun muassa Viking Linen matkustajaprofiilissa on nähtävissä muutoksia. Suomalaisten päiväristeilijöiden määrä on hieman laskenut, kun samaan aikaan suomalaisten, virolaisten ja kansainvälisten asiakkaiden reittimatkustus on lisääntynyt.

Viking XPRS on telakalla 21.–24.1.

Tällöin alukselle tehdään huoltotoimenpiteitä ja alukselle rakennetaan muun muassa uusi lasten leikkihuone. Viking’s Inn Pub -ravintola saa uuden ilmeen ja tanssilattian. Uudistuksen vuoksi Viking’s Inn Pub ja Red Rose -kahvila ovat suljettuina 21.–31.1.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Viking XPRS aloittaa liikennöintinsä uusien aikataulujen mukaisesti Helsinki–Tallinna-välillä 5. huhtikuuta. Kesäliikenteen ajaksi tulossa on myös lisävuoroja M/S Gabriellalla ja M/S Mariellalla.

VIKING XPRS HELSINKI–TALLINNA-REITIN AIKATAULU PERJANTAISIN
5.4.–13.6.2019 & 12.8.–20.12.2019

TAL → HEL                                              HEL  → TAL

07.45  → 10.00
10.45  → 13.15                                       14.15  → 16.30

17.30  → 20.00                                        21.00 → 23.30

VIKING XPRS HELSINKI–TALLINNA-REITIN AIKATAULU SUNNUNTAISIN
5.4.–13.6.2019 & 12.8.–20.12.2019

TAL  → HEL                                              HEL  → TAL

07.00 → 09.30                                        10.30  → 13.00
15.30 → 18.00                                        19.00  → 21.30
22.15 → 00.30

Leena