Hyppää sisältöön
· Leena

Ville Tatarstanissa

Ville Haapasalo seikkaili menneenä kesänä Tatarstanissa.

Ville Haapasalo kierteli menneenä kesänä Tatarstanissa. Siitä on tehty 10-osainen sarja, joka nähdään uudella kalastus-tv.fi -kanavalla. ”Kyllä me siinä vähän kalastellaan, mutta tehdään paljon muutakin”, summaa Ville ohjelmaa.

Tatarstan sijaitsee 800 kilometriä Moskovasta itään. Pääkaupunkiin Kazaniin pääsee Finnairin kausittaisella suoralla lennolla, joka kestää vain kaksi ja puoli tuntia. Täysin erilainen kulttuuri on siis aivan lähellä.

Matkailutoimiston Sergei Ivanov näyttää Villen reitin.

Ville kiehtoi Tatarstanissa historia ja hienot maisemat, sekä rauhallinen yhteiselo monien eri etnisten ryhmien kesken. ”En voi uskoa, että on sellainen paikka, missä ei ole mitään kärhämää, vaikka naapurustossa asuu monia etnisiä ryhmiä ja uskontoja. Se oli ilahduttavaa nähdä”, Ville kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
“Vieraanvaraisuus on yltäkylläistä. Parhaina päivinä söin kaksi lounasta, kun ei vaan voinut kieltäytyä”, Ville kertoo.

”Volga on tietenkin Volga. Seisoskelin siinä rannassa ja ihailin maisemaa. Oppaani kertoi, että nimenomaan siinä paikassa on maalattu Volgan lautturit. Seisoin siis keskellä Ilja Repinin kuuluisaa maalausta!” Ville hehkutti.

Matkailutoimiston Aygul Balakhontseva sekä Sergei Ivanov olivat teettäneet Villelle oman Kazanin jalkapallojoukkueen paidan.

Kymmenosainen sarja on tehty Tatarstanin matkailutoimiston avustuksella. Ville kertoo, että ohjelmia tehdessään hän ei koskaan halua tietää etukäteen minne hänet viedään eikä tutustua kohteeseen etukäteen. ”Haluan, että kamera saa aidon reaktioni, kun näen jotain tai kun tapaan jonkun. Filmiryhmä käy etukäteen laittamassa haastateltaville mikit ja kun tapaan ihmiset, tapaan heidät oikeasti ensimmäistä kertaa. Etukäteen ei ole suunniteltu mitä puhutaan.” Ville kertoo myös, että hän uskoo kaiken mitä hänelle sanotaan. ”Jos joku sanoo, että tämä on kuusisataa vuotta vanha, niin minä uskon sen. En tarkistele asioita etu- enkä jälkikäteen.”

Villen matkaa Tatarstanissa voi katsoa uudelta kalastus-tv.fi:stä. Jaksoja on kymmenen ja jokaisen kesto on noin 25 minuuttia.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tatarstanista löytyy lisätietoa suomenkielellä osoitteesta https://visit-tatarstan.com/fi/

 

Leena