Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Virtuaalikierros saunassa myytiin loppuun

Japanilainen matkanjärjestäjä Eco Conscious Japan ja tamperelainen
elämyspalveluyritys Saunakonkeli järjestävät japanilaisille syksyllä kolme online-saunakierrosta.

Saunakierroksella tehdään ensin virtuaalinen matka Japanista Suomeen ja Helsingistä Tampereelle. Perillä muun muassa pyöräillään Nekalan siirtolapuutarhan saunalle ja saunotaan Rajaportin ja Rauhaniemen saunoissa.
Virtuaalimatka on interaktiivinen ja elämyksellisyyttä tuodaan keskustelujen lisäksi äänimaailmalla, esimerkiksi löylyn äänillä.

Kierrokset ovat myynnissä yhden Japanin suurimman online-matkanjärjestäjän sivuilla. Kierroksen hinta on 2000 jeniä, joka on noin 17 euroa. Ensimmäinen kierros toteutetaan 21. elokuuta ja se on lähes loppuunmyyty.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Haasteena virtuaalisissa kierroksissa on perehdyttää suomalaiseen saunaan ihmiset, jotka eivät koskaan ole kokeneet saunaa. Parhaan kokemuksen saavuttamiseksi teen kierroksesta mahdollisimman interaktiivisen. Äänimaailma on erittäin tärkeä osa tällä kierroksella. Erilaisia virtuaalikierroksia on Japanissa paljon, mutta minun järjestämäni kierros on ehdottomasti yksi aidoimmista, koska teen yhteistyötä tamperelaisten toimijoiden kanssa”, sanoo Yukie Tonuma Eco Conscious Japanista.

 

Lähde: Visit Tampere

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.