Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Visit Finlandin uusi kamppanja rohkaisee: Find your inner Finn

Visit Finland esittelee suomalaista luonnonläheistä elämäntapaa ja onnellisuustaitoja uudessa Find your inner Finn – Master in Happiness -kampanjassaan.

Onnellisuutta opetellaan Järvi-Suomen Rantasalmella kesäkuussa, jolloin kokemuksesta pääsevät nauttimaan kymmenen valittua matkailijaa eri puolilta maailmaa.

Suomi on valittu viisi kertaa peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi. Nyt kansainvälistä matkailua edistävä Visit Finland on koostanut onnellisuuden ympärille oppimiskokonaisuuden.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Suomalaisen onnellisuuden uskotaan syntyvän vahvasta luontosuhteesta ja elämäntavastamme. Onnellisuus ei ole mystiikkaa, vaan taito, jota voi oppia ja jakaa. Tavoitteena on johdattaa osallistujat löytämään suomalaisuuden ydin omasta itsestään, tiivistää Visit Finlandin kansainvälisen markkinoinnin johtaja Heli Jimenez.

Onnellisuutta opetellaan kesäkuussa keskellä kauneinta suomalaista suvea, kun pieni joukko matkailijoita eri puolilta maailmaa pääsee kokemaan suomalaisia elämyksiä. Onnellisuuden oppiminen jatkuu myöhemmin kesällä muun muassa kaikille avoimena elämyksellisenä sisältösarjana verkossa.

–Suomalaisuudelle on tällä hetkellä kysyntää maailmalla. Matkailukohteena voimme tarjota upeita luontoelämyksiä. Suomi on tunnettu muun muassa hurmaavista metsistään ja ihastuttavista järvistään sekä saariston kauneudesta. Matkailijat rakastuvat Suomessa puhtaaseen ilmaan, rauhallisuuteen ja tilan tuntuun, toteaa Jimenez.

Kokonaisuus rakentuu suomalaiseen luontoon ja kulttuuriin liittyvistä teemoista ja valmentajina toimii joukko inspiroivia ihmisiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Onnellisuutta oppimassa

  • Onnellisuutta omaksutaan kesäkuussa Kuru Resortissa, Rantasalmella.
  • Oppimaan valitaan 10 matkailijaa eri puolilta maailmaa. Elämys kestää neljä päivää ja on valituille matkailijoille ilmainen.
  • Kansainväliset matkailijat voivat hakea mukaan 2.4.2023 mennessä, joko yksin tai yhdessä ystävän tai puolison kanssa osallistumalla Visit Finlandin Instagramissa ja TikTokissa julkaistaviin hauskoihin haasteisiin, joissa hakijat pääsevät näyttämään salaisen suomalaisen puolensa.

 

Find your inner Finn – Master in Happiness -kampanjasivusto aukeaa 13.3. Sivusto julkaistaan seitsemällä eri kielellä; englanniksi, saksaksi, ruotsiksi, ranskaksi, espanjaksi, italiaksi ja japaniksi.

 

Lähde: Visit Finland

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.