Hyppää sisältöön
· Leena

Vuokatin Aateli satsaa laatuun

Vuokatinrinteelle viime joulukuussa avattu Vuokatin Aatelin rinnehotelli on onnistunut satsauksessaan pieneen luksukseen. Hotelli on ollut avaamisestaan lähtien lähes täynnä.

Vuokatin Aatelin viimeisin lisäys sen huviloiden ja huoneistojen jatkoksi on 15-huoneinen Hotel Aateli. Hotelli sijaitsee hyvällä paikalla; pihasta pääsee suoraan Vuokatinrinteille ja mäestä voi lasketella suoraan pihaan. Myös latuverkosto kulkee aivan hotellin vierestä.

2-hengen huone.

 

Vuokatin Aatelin rinnehotelli avattiin joulukuun alussa. Hotellin 15 huonetta on tunnelmallisesti ja korkeatasoisesti sisustettu. ”Olemme saaneet asiakkailta ja muilta sidosryhmiltä todella paljon ihastelevia kommentteja. Muun muassa valintamme lattiamateriaaliksi (Flotex-matto) on herättänyt paljon kiinnostusta, kun asiakkaat sen nähtyään luulevat astuvansa puulattialle, mutta tuntu jalan alla onkin sitten pehmeä ja lämmin matto. Kaikissa huoneissa on mm. kuivauskaappi ulkoiluvaatteille ja vedenkeitin, jota varsinkin ulkomaalaiset vieraat kaipaavat. Yksityiskohdista mainitsisin lisäksi jokaisessa huoneessa olevan uniikin taideteoksen, jotka ovat lähialueen taiteilijoiden tekemiä. Ne ovat myös myynnissä, jos loman päätyttyä haluaa viedä ”palan Vuokattia” kotiin.” kertoo Vuokatin Aatelin asiakkuuspäällikkö Eija Lehikoinen.

Perhehuone.

Hotellissa on oma pieni mutta tasokas ravintola, josta saa puuhiiligrillillä valmistettuja satokauden herkkuja. Pienoiskylpylässä voi rentoutua saunoen ja porealtaassa tai nautiskella lempijuomasta lounge-baarin takkatulen lämmössä.
Myös lemmikit ovat tervetulleita noin puoleen huoneistoista ja huviloista.

 

Huviloita ja huoneistoja

Hotellin lisäksi Vuokatin Aatelin tarjonnasta löytyy viisi korkeatasoista huvilaa, joista yksi omalla privaattisaarellaan. Saaren huvilassa on kolme makuuhuonetta, muissa 4-7 makuuhuonetta. Aatelilla on myös monia erikokoisia huoneistoja, joissa on vuodepaikat 2-10 yöpyjälle, yhteensä vuodepaikkoja huviloissa ja huoneistoissa on noin 200:lle Yhteistä kaikille huoneistoille on korkea varustelutaso ja viihtyisyys.

Lisätietoa www.vuokatinaateli.fi

Leena