Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Vuokramökkien suosio suurempi kuin ennen pandemiaa

Kesän 2022 varausmäärät ovat viime vuoteen verrattuna laskussa noin 10 prosenttia, mutta koronaa edeltävään vuoteen 2019 verrattuna kesän ennakkomyynnit ovat reilussa 52 % kasvussa.

”Etsimme alalla nyt uutta normaalia pandemian jäljiltä”, Lomarenkaan liiketoimintajohtaja Juha Purhonen kertoo. ”Yleisesti voidaan kuitenkin sanoa, että edelleen kotimaisilla vuokramökeillä pyyhkii hyvin.”

Ennen koronaa Lomarenkaan asiakkaista neljännes oli ulkomaalaisia. Ulkomaalaisten osuus kesän varauksista on nyt kymmenen prosenttia, mutta määrät ovat kasvussa. ”Tällä hetkellä eurooppalaiset ovat suurin asiakasryhmä; erityisesti Saksasta ja Sveitsistä tulevat asiakkaat korostuvat”, Purhonen summaa. “Venäläiset puuttuvat tänä vuonna kokonaan pandemian ja Ukrainan sodan seurauksena.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Toistaiseksi ei näytä siltä, että mökkimatkoja olisi jätetty tekemättä polttoaineen hinnannousun vuoksi. ”Meidän korviimme ei ole kantautunut tietoa siitä, että mökkimatka jäisi tekemättä polttoaineiden nousevan hinnan takia”.

 

Lähde: Lomarengas

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.