Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

What´s up with Travel Trends

Visit Finlandin järjestämä What´s up with Travel Trends -seminaari maaliskuun alussa oli varmasti alan viimeisiä suuria tapahtumia ennen koronaviruspandemian aiheuttamia liikkumis- ja kokoontumisrajoituksia.

Kaikkiaan 260 osallistujaa kokoontui Helsingin Paasitorniin keskustelemaan Suomen matkailun uusista avainluvuista, trendeistä ja tuoreista tutkimustuloksista.

Järjestäjät olivat luvanneet kiinnostavan paketin Suomen asemasta matkailijoiden mielissä, mediatyön vaikuttavuudesta ja onnistumisista markkinoilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 

Avauspuheenvuorossaan Visit Finlandin tutkimuspäällikkö Katarina Wakonen kertoi tuoreimpia ennusteita maailman matkailun kehityksestä sekä Visit Finlandin järjestämästä asiakaskyselystä koronaviruspandemian vaikutuksista matkailuelinkeinolle.

Valitettavasti jo silloin, ihan koronakriisin alkuvaiheessa, nähtiin matkailijoiden voimakas väheneminen. Eli muutaman prosentin kasvuluvut olivat hetkessä muuttuneet negatiivisiksi, mutta kuinka suuriksi, se jää nähtäväksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Seminaarin alustuksiin voi tutustua tämän linkin kautta.

Sieltä löytyy toimialamme edunvalvonnan tunnuslukuja, tuoreita kuulumisia valtakunnallisen tilastointityön kehityksestä ja hyödyllistä tietoa Suomen kehityksestä matkailumaana.

What´s up with Travel Trends vakiintui tapahtuman nimeksi vuonna 2018. Ensimmäinen kotimaiselle matkailuelinkeinolle suunnattu What´s up -tapahtuma oli vuonna 2015 matkamessujen yhteydessä järjestetty What´s up with China.

 

Antti Haukkamaa

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.