Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Z-sukupolvi ei ole kiinnostunut virtuaalimatkailusta

Matkailun liikkeenjohdon opiskelija Meri Haavikko tutki opinnäytetyössään vuosina 1995–2005 syntyneiden kiinnostusta virtuaalimatkailua kohtaan. Tutkimuksessa kävi ilmi, että suurin osa vastanneista Z-sukupolven edustajista ei ole käyttänyt virtuaalimatkailutuotteita, eikä ole kiinnostunut niitä kokeilemaan.

Virtuaalimatkailu on matkailumuotona uusi, mutta ilmiö on saanut tuulta alleen koronaviruspandemian tuomien matkustusrajoitusten seurauksena. Virtuaalimatkailulla tarkoitetaan matkakohteeseen tutustumista ja matkustamista virtuaalisesti.

Tutkimuksessa korostui Z-sukupolven edustajien tietämättömyys virtuaalimatkailusta käsitteenä: he eivät tienneet mistä se koostuu ja mitä se pitää sisällään. Tietämättömyys voi olla myös syynä vastaajien vähäiselle kiinnostukselle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vastaajista
40 % ei ollut aiemmin käyttänyt virtuaalimatkatuotteita, eikä ollut kiinnostunut niitä kokeilemaan.
34 % ei ollut käyttänyt virtuaalimatkailutuotteita, mutta oli kuitenkin kiinnostunut kokeilemaan niitä.
Ainoastaan 26 % vastaajista oli kokeillut virtuaalimatkailutuotteita.

Virtuaalimatkailutuotteita aiemmin käyttäneistä vastaajista 80 % käyttäisi tuotteita uudelleen. Tämä kertoo siitä, että Z-sukupolven edustajista voisi tulla kyseisen matkailumuodon suuri kuluttajaryhmä, jos heidät saadaan kiinnostumaan ja käyttämään virtuaalimatkailutuotteita.

Virtuaalimatkailutuotteita on kuitenkin vaikeaa löytää, jos ei tiedä mitä etsii. Virtuaalimatkailua tulisikin markkinoida myös sellaisissa sosiaalisen median kanavissa, jotka tavoittavat Z-sukupolven.

Tutkimus toteutettiin kyselynä, joka lähetettiin Haaga-Helian ja Business College Helsingin opiskelijoille marraskuussa 2020. Kyselylomakkeeseen vastasi 214 henkilöä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Linkki tutkimukseen: Z-sukupolven kiinnostus virtuaalimatkailua kohtaan

 

Lähde: Haaga-Helia

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.