Bomban kylpylähotellin laajennus ja alueen kehitystoimet kantavat hedelmää.
Break Sokos Hotel Bomba sai kesällä 92-huoneisen laajennusosan, joka sulautuu Pielisen maisemaan hienosti. Uusien huoneiden lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat antavat esteettömän näkymän järvelle ja tuovat luonnon lähelle vuodenajasta riippumatta.
Tulgua terveh karjalaisittain
Bomban ehdoton valtti on sen johdonmukaisuus. Karjalaiset perinteet näkyvät paitsi arkkitehtuurissa ja koko alueen yleisilmeessä, myös kielen kautta. Karjalankieliset kyltit, tekstit ja lausahdukset niin hotellissa kuin karjalaiskylän alueella ilahduttavat ja pysäyttävät miettimään.
Jopa hotellin uutuuttaan vielä hohtava lasten leikkihuone on suunniteltu toistamaan perinnemiljöön teemoja. Konsepti on onnistunut, kun punaisen langan löytää sieltäkin, missä sitä ei odottaisi.
Karjalaiskylän perinteisintä osaa edustaa vain kivenheiton päässä kylpylähotellilta sijaitseva Bomban talo, joka avattiin yleisölle vuonna 1978 kopiona Suojärvelle vuonna 1855 nousseesta Jegor Bombinin rakennuttamasta hirsitalosta. Nykyisin talossa toimii asianmukaisen tuhtia karjalaisbuffetia tarjoileva ravintola, pieni myymälä ja yläkerran museo.
Pihapiiriin kuuluva karjalaiskylä pitää sisällään mökkimajoitusta hirsitaloissa ja kesäisin toimivan kahvila- ja myymäläkokonaisuuden. Pienen kävelymatkan päässä on ortodoksinen tsasouna, jonne kuljetaan tunnelmallista Hiljaisuuden polkua pitkin. Hiljaisuuden polku on esteetön ja sopii hyvin myös liikuntarajoitteisten tai lapsiperheiden kuljettavaksi.
Bomban uudistusten myötä kylpylän yhteyteen avattiin kesällä myös kauneushoitola ja uusi elämyspalveluyritys, joka järjestää ohjelmaa ja vuokraa laitteita kanooteista skoottereihin ja sup-lautoihin. Alueella on myös kesäteatteri sekä hienon luonnon keskellä kulkeva frisbeegolfrata.
Etelästä katsottuna Nurmes voi olla kaukana, mutta toisaalta tänne saavuttuaan voi pysähtyä koko vierailun ajaksi viihtymään ja lepäämään ilman tarvetta poistua kylpylähotellin ja karjalaiskylän alueelta.
Kalevala-elokuvan kulissit jäävät matkailukäyttöön
Pohjois-Karjalan osuuskauppa on investoinut alueen matkailuun näkyvästi, ja edessä on myös lisää kehitysprojekteja.
Yksi näkyvimmistä tulee olemaan Bomban alueella kuvattava Antti J. Jokisen suurelokuva Kalevala: Kullervon tarina, jonka pääyhteistyökumppanina PKO toimii. Elokuvan tuotanto käynnistyy Bomballa syyskuussa ja sen kuvauspaikkoja rakennetaan Bomban talon läheisyyteen.
”Tavoitteenamme on hyödyntää Kalevala-teemaa Bomban alueen matkailussa elokuvatuotannon jälkeen muun muassa siten, että lavasteina käytetyissä taloissa, aitoissa ja pihapiirissä tullaan järjestämään erilaisia Kalevala-teemaisia tapahtumia”, kertoo PKO:n toimitusjohtaja Juha Kivelä.
”Kalevalan mystiikan uskomme kotimaisten matkailijoiden lisäksi kiinnostavan myös eteläeurooppalaisia turisteja.”
Elokuva tulee levitykseen alkuvuodesta 2026, ja mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaisesti, tulee se lisäämään Bomban kiinnostusta matkailukohteena entisestään.
Artikkeli on julkaistu Ikkunapaikassa 5 / 2024
Jaa artikkeli: