Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Finnair Plus -kanta-asiakasohjelma uudistuu

Finnair Plus -ohjelma muuttuu vuoden 2024 alkupuolella käytettyyn rahamäärään perustuvaksi.

Jatkossa jäsenet keräävät Finnair Plus -palkintopisteiden sijaan uutta Avios-kanta-asiakasvaluuttaa ja saavuttavat jäsentasoja Finnairilta ostamiensa lentojen ja lisäpalveluiden yhteissumman perusteella.

Ohjelman uudistamisen jälkeen pelkkä lentojen lukumäärä ei vaikuta enää jäsentasolta toiselle etenemiseen tai kanta-asiakasvaluutan kertymiseen. Tasopisteiden ja kanta-asiakasvaluutan kerääminen kumppaneiden markkinoimilta tai operoimilta lennoilta perustuu edelleen matkustusluokkaan, varausluokkaan ja lennettyyn matkaan. Etäisyyttä mitataan jatkossa maileilla kilometrien sijaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Avios on kanta-asiakasvaluutta, jota käyttävät Finnairin oneworld-kumppaneiden kanta-asiakasohjelmat, British Airways Executive Club, Qatar Airways Privilege Club ja Iberia Plus. Avioksen käyttöönotto tuo Finnair Plus -jäsenille uusia mahdollisuuksia kerätä ja käyttää kanta-asiakasvaluuttaa Avioksen kumppanien verkostossa, johon kuuluu esimerkiksi suuri joukko verkkokauppabrändejä ja matkailuelämyksiin erikoistuneita kumppaneita.

Finnair Plus -palkintopisteet muutetaan ohjelman uudistuessa Avios-valuutaksi siten, että nykyisten pisteiden ostovoima säilyy ennallaan. Eri jäsentasojen saavuttamiseen vaadittavat tasopisterajat päivitetään niin, että ne vastaavat uutta, käytettyyn rahamäärään perustuvaa tasopisteiden ansaintaa ja siirtymistä Aviokseen.

Välietappietuuksia

Finnair Plus -ohjelmaan lisätään välietappeja: saavuttaessaan tiettyjä pisterajoja nykyisen jäsentasonsa sisällä Finnair Plus -jäsenet saavat lisäpalkintoja, kuten matkustusluokan korotusetuja tai ylimääräisiä Avioksia. Jäsenillä on näin ollen mahdollisuus saavuttaa enemmän etuja nykyiseen ohjelmaan verrattuna, kun palkintoja saa myös nykyisen jäsentason sisällä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Uutena etuna kaikki Finnair Plus -jäsenet saavat käyttää maksutta internetyhteyttä viestien lähettämiseen Euroopan-lennoilla, jotka liikennöidään Airbus-kapearunkokoneilla.

Finnair lisää lentopalkintojen saatavuutta niin, että useimmilla Euroopan-lennoilla neljä paikkaa ja kaukolennoilla kahdeksan paikkaa varataan Finnair Plus -jäsenten Avioksilla hankittaviin lentopalkintoihin. Lentopalkinnot ovat suosituin etu Finnair Plus -jäsenten keskuudessa, ja jäsenet ovat toivoneet lisää näitä palkintopaikkoja lennoille.

Uusi lounge

Finnair myös investoi loungeen Helsinki-Vantaan lentoaseman Schengen-puolella. Lounge siirtyy uusiin, suurempiin tiloihin, jotka aukeavat vuonna 2024.
Loungeen tulee kaksi tilaa: toinen on varattu Finnair Plus Platinum- ja Platinum Lumo -jäsenten käyttöön, ja toinen muille lounge-pääsyyn oikeutetuille asiakkaille. Nykyinen lounge palvelee asiakkaita uuden loungen avautumiseen asti.

Finnair Plus -kanta-asiakasohjelmassa on yli neljä miljoonaa jäsentä. Finnair viestii uudistetun Finnair Plus -ohjelman käyttöönoton tarkasta päivämäärästä jäsenilleen myöhemmin tänä vuonna. Lisätietoja Finnair Plus -ohjelman muutoksista on saatavilla Finnairin verkkosivuilla.

Avios ja IAG Loyalty 

Avios on maailmanlaajuinen kanta-asiakasvaluutta, jota käyttävät British Airways Executive Club, Qatar Airways Privilege Club, Iberia Plus, Aer Lingus AerClub ja Vueling Club. Maailmassa on yli 35 miljoonaa jäsentä, jotka keräävät yli 3000 Aviosta joka sekunti. 

IAG Loyalty auttaa yrityksiä maksimoimaan asiakasuskollisuuden mahdollisuudet. Se tuottaa palkitsevia kokemuksia Avioksia kerääville jäsenille, mukaan lukien laajan valikoiman lento- ja matkapalkintoja. Emoyhtiö International Airlines Group (IAG) on yksi maailman suurimmista lentoyhtiöryhmistä, jolla on 533 lentokonetta ja joka lentää 279 kohteeseen ja kuljettaa vuosittain noin 118 miljoonaa matkustajaa (ennen koronapandemiaa). Sen johtavia lentoyhtiöitä Espanjassa, Isossa-Britanniassa ja Irlannissa ovat Aer Lingus, British Airways, Iberia, Vueling ja LEVEL.  

 

Lähde: Finnair

 

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.