Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Huoltovarmuuskeskus varmistaa merikuljetukset

Huoltovarmuuskeskus on käynnistänyt taloudelliset tukitoimet, joiden tarkoituksena on turvata erityisesti huoltovarmuuden kannalta tärkeät tavaravirrat Suomesta Ruotsiin sekä Balttiaan ja sitä kautta Keski-Eurooppaan.

”Koronavirusepidemian torjuntatoimet ovat nyt käytännössä lopettaneet matkustaja-autolauttojen henkilöliikenteen, jonka tuotot ovat välttämättömiä toiminnan kannattavuudelle. Sen vuoksi rahtikuljetukset turvataan lähikuukausien ajan meidän toimenpitein”, kertoo Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Tomi Lounema.

Kuljetusyritykset maksavat laivamatkasta edelleenkin normaaliin tapaan varustamoille. Sen lisäksi valtio alkaa maksaa varustamoille tukea, jolla katetaan rahtitulojen ja taloudellisesti kannattavaan liikennöintiin vaadittavan tulotason erotus. Ylimääräinen tuki voidaan periä pois jälkikäteen. Tuella mahdollistetaan liikenteen ylläpitäminen kannattavuusrajalla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tukea myönnetään seuraavien kolmen kuukauden ajaksi, ja tukitoimien jatkoa harkitaan, mikäli epidemian tilanne sitä vaatii. Tavaraliikenne varmistetaan kunnes tilanne normalisoituu.

Järjestely koskee tällä hetkellä seuraavia laivoja:

Turku – Långnäs – Tukholma Viking Line: Amorella & Viking Grace, TallinkSilja: Baltic Princess & Galaxy
Helsinki – Tallinna Eckerö Line: Finlandia, Tallink: MegaStar
Vaasa – Umeå Wasa Line: Wasa Express

Eckerö Linen m/s Finlandia jatkaa nyt Huoltovarmuuskeskuksen tuen avulla rahtiliikennettä Suomen ja Viron välillä. Alus kuljettaa Suomeen pääasiassa elintarvikkeita, lääkkeitä, ja teollisuuden komponentteja. Lisäksi lääkekuljetukset priorisoidaan aluksella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

“Koronakriisin takia matkustajaliikenne on keskeytynyt ja reitiltä on poistunut merkittävä määrä rahtikapasiteettia. On koko yhteiskuntamme kannalta tärkeä asia, että pystymme jatkamaan Huoltovarmuuskeskuksen tuella liikennöintiämme ja osaltamme varmistamaan lääkkeiden, elintarvikkeiden ja tavaroiden kuljettamisen ihmisille ja elinkeinoelämälle “, kertoo Eckerö Linen toimitusjohtaja Taru Keronen.

Merikuljetukset ovat kriittisiä Suomen yhteiskunnan kannalta. Niiden osuus normaalioloissakin Suomen tuonnista on noin 80 prosenttia ja viennistä noin 90 prosenttia. Tämän hetkisissä kriisiolosuhteissa merirahdin rooli myös lääkekuljetuksissa korostuu.

“Priorisoimme lääkekuljetukset siten, että lääkerekat merkitään erityisillä tunnuksilla ja ne lastataan sekä puretaan ensimmäisenä”, Keronen kertoo.

“Työllistämme m/s Finlandialla noin 250 suomalaista merimiestä ja Huoltovarmuuskeskuksen tuki mahdollistaa työpaikkojen säilymisen toistaiseksi. Kuten monet muutkin laivayhtiöt olemme joutuneet valitettavasti tekemään sopeuttamistoimia, mutta tämä tuki auttaa lieventämään myös näitä toimia”, Keronen kertoo.

Huoltovarmuuskeskus on varautunut käyttämään toimenpiteisiin 45 miljoonaa euroa. Tuen myöntämisessä noudatetaan EU:n lainsäädäntöä ja tukimekanismeja ja siitä notifioidaan EU-komissioon työ- ja elinkeinoministeriön toimesta. Toimenpide osoittaa kansallisten huoltovarmuusjärjestelyjen ketteryyden ja vahvuuden, ja on hyvä esimerkki viranomaisten syvästä yhteistyöstä elinkeinoelämän kanssa.

 

 

Lähde: Huoltovarmuuskeskus/Eckerö Line

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.