Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Itämeren joulu hurmaa monipuolisuudellaan

Kaikilla laivayhtiöillä on nyt joulupöydät katettu ja buffetit ovat erityisen suosittuja joulunaikaan. Eikä ihme – tarjolla on valtava määrä herkkuja ja vaihtoehtoja löytyy niin kasvissyöjälle kuin perinteisen kinkun ystävälle. Perillä Tallinnassa ja Tukholmassa voi nauttia lukuisista jouluvaloista, tunnelmasta sekä joulutoreista.

Viking Line – vähemmän hävikkiä

Joulubuffet on monelle risteilyn kohokohta ja Viking Linella se on sitä jo sisään astuessa. Kattaus on todella kaunis ja sieltä nousevat esiin pienet annokset, jotka ovat valmiina lautasilla. Tällä pyritään vähentämään hävikkiä ja samalla buffetpöydät pysyvät siisteinä, kun asiakkaat ottavat vain yhden lautasen kerrallaan. Vaikka valikoimaa on vähennetty, löytyy erilaisia ruokalajeja silti yli sata kappaletta. Aivan ykköseksi jyrää makumaailmaltaan Västerbotten-juustoa sisältävä pieni piiras, jonka päällä on raikasta rapuskagenia. Buffetin nauttii noin 200 000 asiakasta Viking Linen eri aluksilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Pöydistä löytyy niin ruotsalaisten kuin suomalaisten jouluherkut. Erityisesti huomio kiinnittyy siihen, että tarjolla on niin suomalaisittain harmaasuolattua kinkkua kuin ruotsalaisittain punasuolattu kinkku. Suomalaiset laatikot ovat totta kai mukana, mutta ne eivät kuulu ruotsalaiseen perinteeseen. Ruotsalaiset kaipaavat ehdottomasti janssoninkiusausta, joka sekin löytyy buffetista.

”Vegaanisia vaihtoehtoja on jonkin verran ja lisää saa toivomalla. Laivan menusta 80 % tehdään itse, esimerkiksi laatikot tulevat Suomesta valmiina”, kertoo Viking Linen ravintolapäällikkö Janne Lindholm.

Viking Linella jälkiruoka-annos tarjoillaan pöytään. Yhtiön karkkibuffet hurmaa niin lapset kuin aikuisetkin.

Viking Linen jälkiruokapöydässä saa nauttia niin jäätelöstä kuin pöytiin tuoduista jälkiruoista, joilla myös pyritään vähentämään hävikkiä. Erityisenä kruununa buffetista nousee karkkipöytä, jossa on valtava määrä vaihtoehtoja ja laadukkaita karkkeja.

Joulubuffet on katettuna Viking Linella 17.11.−26.12.22.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 

Tallink Silja – verimakkaraa, käpykakkua ja porkkalaa

Baltiq Queenin joulubuffet on erittäin suosittu eikä ihme. Runsas buffet sisältää yli 140 ruokalajia ja vegaaneille riittää vaihtoehtoja yllin kyllin. Viime vuosien suosikki graavattu porkkana eli porkkala on mukana menussa ja toki kinkkua sekä sillejä löytyy. Silleistä viisi on MSC sertifioituja.

Tallink Siljan buffetissa on vaikutteita Suomesta, Ruotsista, Virosta ja slaavilaisesta keittiöstä. Tarjolla on muun muassa alkoholiton julmust-juoma.

Tallink Siljan joulubuffet koostuu suomalaisista, ruotsalaisista, virolaisista sekä slaavilaisista mauista. Suomesta mukana ovat esimerkiksi perinteinen käpykakku ja laatikot, ruotsalaisesta muun muassa sillejä sekä vähemmän Suomessa tunnettu julmust. Se on alkoholiton juoma, josta ensimmäisenä tulee mieleen omenalimonadin makumaailma. Virolaisista jouluruoista mukana on hapankaalia sekä kovasti seurueemme kehumaa verimakkaraa ja slaavilaisesta keittiöstä on haettu innoitusta muun muassa riistaterriinin muodossa.

Jälkiruokapöydästä löytyy jo aikanaan laivan valikoimasta poistettua ja myöhemmin asiakkaiden toiveesta palautettua suklaamoussea. Lisäksi tarjolla on monia erilaisia herkkuja juustopöydästä jouluiseen charlottakakkuun.

Joulubuffet on tarjolla Siljan laivoilla ja Europalla 17.11.-25.12.2021 sekä Megastarilla ja Starilla 17.11.2021-15.1.2022.

 

Eckerö Line m/s Finland – suomalaisia perinteitä

Eckerö Linenkin juhlapöydässä maistuvat perinteet, kuten erilaiset sillit.

Eckerö Linen joulubuffet tai kuten he sitä kutsuvat juhlabuffet on hyvin perinteikkäästi suomalainen. Joka päivä buffetiin tehdään muun muassa 20 kiloa lihapullataikinaa. Suosikiksi nousee aivan erinomainen leipäjuustosalaatti, hyvä graavilohi sekä raikas sienisalaatti.

Eckerö Linen keittiömestari Kai Honkamäki on ylpeä perinteikkäästä joulupöydästä sekä siitä, miten Eckerö Line on saanut vähennettyä hävikkiä.

Eckerö Linellakin itse tehdyn ruoan osuus sekä kotimaisuusaste on 80 %. Erikoisuutena löytyy vegaaninen munakoisosta ja porkkanasta valmistettu ”silli”. Kasvissyöjille on tarjolla myös muun muassa kasviskormaa. Eckerön juhlapöydästä löytyy myös perinteinen kinkku, joka maistuu aina vain jouluruokailijoille. Jälkiruokapöydän raikas herkku karpalokiisseli ilahduttaa käpykakun rinnalla. Eniten ihastuttavat Vuoden viinit – Eckerö Line on luopunut laivan viinit-valikoimasta ja tarjolla onkin Vuoden viinejä, jotka ovat erinomaisia. Niitä voi tilata buffetissa nautittavaksi hintaan 19 euroa/pullo ja samat viinit löytyvät myös laivan tax freesta.

Eckerö Linen m/s Finlandilla juhlapöytä on katettuna 17.11.-24.12.22.

 

Katja Lehtinen
Kuvat Elina Simonen
Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.