Hyppää sisältöön

Kotimaan matkailu

Lehmiä Haltialan tilalla
14.03.2025 Mitä Haltialan kotieläintilalle tapahtuu? “Mitään huvipuistoa ei ole tulossa”
Helsingin kaupunki suunnittelee kilpailua, jolla etsitään uutta toimijaa Haltialan kotieläintilan kehittäjäksi ja...
Ukko-Luosto Sodankylässä
14.03.2025 Sodankylän kunta panostaa Luoston matkailuun tonttihankinnoin
Sodankylän kunnanhallitus on päättänyt uusien tonttien ostamisesta Luostolta sekä kolmeen matkailun kehittämishankkeeseen osallistumisesta.
Revontulet Nuorgamissa
06.03.2025 Tunnetko Lapin kahdeksan vuodenaikaa?
Lapissa vuodenkierto ei noudata tavanomaisia neljää vuodenaikaa. Pohjoisessa niitä on tuplasti enemmän.
27.02.2025 Helsinkiin avataan täysin uusi museo maaliskuun lopussa
Maailmalla suuren suosion saavuttanut museokonsepti saapuu Suomeen, kun Paradox Museum Helsinki avaa...
Hiihtäjät tunturin laella Lapissa
17.02.2025 Ulkomaiset matkailijat käyttivät Suomessa 3,7 miljardia euroa vuonna 2024
Ulkomaiset matkailijat tekivät yhteensä 4,9 miljoonaa matkaa Suomeen ja käyttivät rahaa yhteensä...
Vuoden 2023 matkailutilastot Oulusta ja Pohjolan rengastieltä on julkaistu. Sekä yöpymisten että saapuneiden matkailijoiden määrä sekä kasvoi huomattavasti edellisvuoteen verrattuna.
17.02.2025 Oulun matkailu ampaisi kasvuun
Oulun kansainvälinen matkailu kasvoi 37% viime vuonna. Koko Oulun matkailualueella majoitusliikkeissä tilastoitiin...
Amerikanmajava
17.02.2025 Ranua Resort ennätystulokseen
Ranua Resort teki viimevuonna yhtiön historian parhaan liiketuloksen. Vuoden 2024 liikevaihto ja...
Business Finland
14.02.2025 Matkailualan yrityksille rahoitusta noin 740 000 euroa
Business Finland myönsi vuonna 2024 matkailualan yrityksille rahoitusta 742 921 euroa.
Kesäyö Inarissa
07.02.2025 Pohjois-Lappi vetää: Inarin matkailussa kasvua 17,5 %
Maksullisten yöpymisten määrä kasvoi vuonna 2024 kokonaisuudessaan Inarissa 17,5 % edellisvuodesta. Yhteensä...
Suomen lippu ja taustalla kivilinnoitus
06.02.2025 Tutkimus: itäisen Uudenmaan saaristomatkailu kaipaa selkeää brändiä
Itäisen Uudenmaan saariston nykyiset palvelut ovat riittämättömät ja saaristo kaipaa selkeää identiteettiä,...
Kantarelli sienimetsässä
04.02.2025 Mushroom boost -projekti tuotteistaa suomalaista sienimatkailua
Sienimatkailun toivotaan vahvistavan liiketoimintaa Satakunnassa ja Pohjois-Karjalassa.
Villa Mairea
31.01.2025 Aaltojen arkkitehtuurista Suomen kahdeksas maailmanperintökohde?
Museovirasto esittää Unescolle Aalto Works -kokonaisuuden nimeämistä maailmanperintökohteeksi. Unescon maailmanperintökohteeksi esitettävä Aalto...
Matkailun kasvu kasvattaa Lapin merkitystä Suomen viennissä.
30.01.2025 Lapin matkailu tuotti yli 290 miljoonan euron veropotin – tuore tilasto ennakoi kasvua
Lapin kauppakamarin teettämä laskelma matkailun verotulovaikutuksista selvittää matkailun taloudellisia vaikutuksia alueella.
Samuli Taponen, Hermannin viinitila
13.01.2025 Suomen vanhimman viinitilan uudet omistajat hakevat kasvua matkailusta
Hermannin Viinitila haluaa nostaa juomamatkailua ja Suomen ainoan viinitornin kirkkaammin Itä-Suomen matkailukartalle....
Suomen Ilmailumuseo
09.01.2025 Suomen Ilmailumuseo rikkoi kävijäennätyksen ja valmistautuu viimeiseen toimintavuoteen
Suomen Ilmailumuseo saavutti vuonna 2024 uuden kävijäennätyksensä. Vuosi 2025 on nykymuotoisen Ilmailumuseon...
Matkailun kasvu kasvattaa Lapin merkitystä Suomen viennissä.
07.01.2025 Lapin yöpymisissä Suomi johtaa talvella, Norja kesällä
Ulkomaisten matkailijoiden määrä Pohjoismaiden Lapissa – Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa – elpyi...
Kalastaja veneessä
10.12.2024 Kalastusmatkailijat merkittävä sesongin ulkopuolisen kauden asiakasryhmä
Kalastavat matkailijat voivat olla omatoimikalastajia, kalastusoppaiden asiakkaita, kansainvälisiä kalastusmatkailijoita sekä muita lomamatkailijoita,...
Rami Korhonen ja Esko Niemelä
29.11.2024 Lapland Safaris ostaa Liikenne O. Niemelän linja-autoliiketoiminnan
Liiketoiminta siirtyi Lapland Safarikselle 29.11.2024. Lapland Safaris ja Liikenne O. Niemelä ovat...
Hiihtokeskus iltavalaistuksessa
28.11.2024 Kotimaan hiihtokeskusten kaudelle 2024–2025 odotetaan kasvua  Tilaajille
Tämä artikkeli on vain Ikkunapaikan tilaajille. Ikkunapaikan digilukuoikeus koko vuodeksi vain 25...
Nuorti Reindeerin porot tulevat nyt Seurasaareen.
19.11.2024 Nuorti Reindeer tuo joulukuuksi poroja Helsingin Seurasaareen – ainutlaatuinen tilaisuus myös matkanjärjestäjille
Kävijät saavat kaikenkattavan vierailun porojen luona ja unohtumattoman talvielämyksen.
Vuokatti
11.11.2024 Talvimatkailu Kainuuseen vahvassa kasvussa
Talven reittilentovaraukset Kajaanin lentokentälle ovat lokakuun lopun varaustilanteen mukaan 50 prosentin kasvussa...
Uuden Ilmailumuseon havainnekuva
11.10.2024 Uusi Ilmailumuseo -hankkeelle merkittävä apuraha
Jenny ja Antti Wihurin rahasto on myöntänyt 100.000 euron apurahan Uusi Ilmailumuseo...
Museokortti
13.09.2024 Museokesä oli ennätysvilkas – tässä suosikit alueittain
Museokorttia käytettiin kesän aikana jälleen ennätyspaljon. Museokortti-käyntejä kertyi yli 1,1 miljoonaa, mikä...
Helsinki ilmasta
29.08.2024 Tutkimus: Reilu harppaus Helsingin matkailutuloissa – matkailun tulo- ja työllisyysvaikutukset on jälleen laskettu
Helsinki on matkailutulon määrällä mitattuna Suomen suurin matkailukohde. Perässä seuraavat Tampere, Turku,...
Ravintola Turussa
23.08.2024 Nousua kansainvälisissä, laskua kotimaisissa – Turun seudulla vilkas matkailukesä
Kansainvälisten matkailijoiden määrä Turussa ja Turun saaristossa on kasvanut alkuvuoden aikana ja...
Vuokatinrinteet
15.08.2024 Vuokattiin merkittävä suunnitteluinvestointi
Sotkamon kunta ja Vuokantinrinteet käynnistävät laajan kehityshankkeen.
Oulu, Nallikarin ranta
13.08.2024 Kansainväliset matkailijat löysivät tänä kesänä Oulun – norjalaisten määrä kaksinkertaistui
Tuoreimmat matkailutilastot kesäkuulta 2024 osoittavat merkittävää kasvua kansainvälisten matkailijoiden määrissä niin Oulussa...
Vapriikin näyttely Tampereella
06.08.2024 Tampereen Vapriikilla ennätyskesä
Tampereen Vapriikki on takonut tänä kesänä huikean kävijäennätyksen.
Kansallismuseo
25.06.2024 Kotimaan museoissa kaikkien aikojen ennätysvuosi: 8,7 miljoonaa käyntiä
Museovirasto on julkaissut Suomen ammatillisesti hoidettujen museoiden toimintaa, henkilöstöä ja taloutta koskevat...
Lasten kaivos
19.06.2024 Outokummun Vanhan Kaivoksen matkailussa 30 prosentin kasvu
Outokummun Vanhan Kaivoksen alkukesä on ollut poikkeuksellisen vilkas.
Santalahti, Villa Aava
12.06.2024 Matkaile vastuullisesti Itärannikolla
Kotkan, Haminan ja Loviisan seudun tavoite on nousta vastuullisen matkailun kärkikohteeksi.
Tyrvään Pappila
11.06.2024 Tyrvään Pappila on tunnelmallinen kokouspaikka
1800-luvulla rakennettu Tyrvään Pappila on entisöity vanhaa kunnioittaen. Talo vaihtui puupappilasta kivipappilaan...
Järvenrantamaisema Kuopiosta
20.05.2024 “On olemassa vain yksi Kuopio” – Hello Kuopio on kaupungin uusi matkailubrändi
Kuopion matkailua markkinoidaan nyt uuden brändin alla.
Facing Waves -tiimi melomassa Suomessa.
16.05.2024 Visit Finlandin mediatyö ennätyslukuihin: ulkomailla vuoden aikana yli 4 500 juttua Suomesta matkakohteena
Visit Finlandin mediaseurannan mukaan Suomen näkyvyys ulkomaisessa mediassa kasvoi vuonna 2023 jopa...
Savonlinna
15.05.2024 Tutkimus: yli puolet suomalaisista aikoo lomailla kotimaassa
Kotimaan matkoja suunnitellaan nyt enemmän kuin vuosiin. Tuoreen selvityksen mukaan jopa yli...
Kauppahalli
14.05.2024 Opastetut ruokakierrokset starttaavat Helsingin kauppahalleissa
Hakaniemen kauppahalliin, Vanhaan kauppahalliin ja Hietalahden ravintolahalliin voi nyt tutustua opastetuilla ruokakierroksilla.