Matkamessuilla tullaan näkemään useita uudistuksia aiempaan nähden. Päivitystä saa paitsi osastojen sijoittelu, myös ohjelmarunko, jossa avajaiset siirtyvät torstai-iltaan ja perjantaina vietetään Matkafestareita.
Uusia muotoja ja festarihenkistä ohjelmaa
Matkamessuille tulee tammikuussa uudistettu sijoittelu, layout, jossa diagonaaliset käytävät tuovat osastoille lisää avoimuutta ja uusia muotoja. Diagonaalikäytävät vievät keskusaukiolle kuten monessa tutussa kaupungissa. Vaikka kotimaan ja ulkomaan alueet avautuvat lähes samankokoisina, asettuu moni näytteilleasettaja niiden välimaille toimiessaan sekä kotimaan että ulkomaiden markkinoilla.
”Matkamessut on koko matkailualan yhteinen tapahtuma, jossa alan ammattilaiset voivat kohdata, verkostoitua ja kehittää liiketoimintaa yhdessä. Tapahtuman upea ammattilaisohjelma tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia päivittää tietoa Matkatietoseminaarissa ja inspiroitua osastoilla”, sanoo Matkamessujen liiketoimintapäällikkö Noora Haatainen.
Elämyskonseptien lisäksi ohjelmiin ja yleisön aktivointiin tulee matkailutrendeihin pohjautuvia viihdyttäviä elementtejä. Matkamessujen Wellness-alueella on mahdollisuus osallistua esimerkiksi joogatunnille ja saada samalla tietoa joogaretriiteistä tai kohteista, joissa sitä voi harrastaa.
Näytteilleasettajat voivat yleisöpäivinä järjestää Elämysalueella erilaisia työpajoja, joissa pääsee tekemään paikallista ruokaa, maistelemaan viinejä tai maalaamaan unelmien lomakohteen Wine & Paint -työpajassa.
Kuten ammattilaiset tietävätkin, tapahtuma itsessään on kulttuurielämyksiä ja -vinkkejä täynnä. Nyt niitä nostetaan aikaisempaa konkreettisemmin esille. Perjantai-iltaa 17.1. vietetään Matkafestareiden hengessä klo 17 alkaen. Yleisöä viihdyttää Karri Koira ja illan aikana voi tutustua osasto-ohjelmiin, osallistua onnenpyörän pyöritykseen ja arvontoihin. Luvassa on myös yllätysnumero.
Ammattilaisten Matkamessut
Matka Workshop Day
Matka Workshop Dayssä potentiaaliset liikekumppanit tapaavat ennalta sovitun aikataulun mukaisesti. Meet Finlandissa kotimaiset palvelut kohtaavat ulkomaiset matkanjärjestäjät. Meet the World on tapaamisfoorumi kansainvälisille palveluntarjoajille ja heidän asiakkailleen Pohjois-Euroopan alueella.
Matka Business Forum yhteistyössä FBTA:n kanssa
Matka Business Forumissa käydään b2b-kauppaa. Liikematkoista, matkailukäytännöistä ja kokousjärjestelyistä vastaavat henkilöt sekä muut matkanjärjestäjät voivat tavata liikematkatoimistojen, lentoyhtiöiden, hotelliketjujen, kokouspalveluja tarjoavia yrityksiä sekä järjestelmätoimittajia ja DMC-yrityksiä, jotka ottavat vastuun matkakohteessa tapahtuvasta ohjelmasta ja esimerkiksi kuljetuksista. Rekisteröityminen ammattilaispäivään oikeuttaa maksuttoman pääsyn myös Matka Business Forumiin.
Ammattilaisten afterwork
Torstai-iltana 16.1. klo 18–21 järjestetään Matkamessujen näytteilleasettajille ja siellä vieraileville ammattilaisille jo toista kertaa Afterwork-tilaisuus We Love Cruises -alueella. Rentoon Afterworkiin ovat tervetulleita kaikki näytteilleasettajat ja ammattilaiskävijät. Matkamessujen virallisempi avaus järjestetään nyt Afterworkin alkuun, joten kaikki näytteilleasettajatkin ehtivät mukaan. Alueella on mahdollisuus ostaa juomaa ja ruokaa.
Illan ”avausshow’n” jälkeen kuullaan Matkamessujen SMALin puheenjohtaja Heli Mäki-Fräntin ja Messukeskuksen toimitusjohtaja Anni Vepsäläisen sekä elinkeinoministeri Wille Rydmanin avajaispuheet. Visit Oulun johtaja Yrjö-Tapani Kivisaari kertoo, mitä Oulun ja Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026 -projektin kuulumisia. Luvassa on myös ilmakitaranäytös, minkä jälkeen voi verkostoitua ja viettää iltaa tuttavien kanssa.
Lähde ja kuva: Matkamessut
Jaa artikkeli: