Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Mitä kuuluu Euroopassa oleville suomalaisille incoming-toimistoille?

Suomalaiset incoming-toimistot Euroopassa ovat olleet käytännöllisesti katsoen kiinni sitten viime maaliskuun. Kevään aikana hoidettiin vielä maksujen palautusvyöryä, jonka jälkeen ainoa työ on ollut ryhmien siirtäminen eteenpäin. Matkailuala on monessa maassa saanut tukea ihan kohtuullisesti, jossain taas ei mitään. Moni toivoo kesän tuovan helpotusta, mutta uskoo, että matkustus alkaa palautua vasta syksyllä tai vasta ensi vuonna.

 

Incoming-toimistojen tilannetta kuvaa hyvin Tourwisen Kira Mäkelä Irlannista: ”Tilikautemme alkoi viime vuoden maaliskuun 1. päivä ja loppuu siis tämän kuun lopulla. Liikevaihto koko vuodelta on pyöreä 0 euroa.”
Sama tilanne oli myös Kreikan EL-VEllä, jonka ensimmäisen ryhmän piti saapua Kreikkaan päivä sen jälkeen, kun rajat laitettiin kiinni.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Joissain kohteissa ehdittiin saada muutama ryhmä viime vuoden tammi-helmikuulle, jonka jälkeen kauppa loppui täysin. Suuri osa toimistoista kertoo viime vuoden liikevaihdon tippuneen 90-95 %.

Tomas Karpisek, Key Travel.

Iloisen poikkeuksen tekee Tšekin KEY Travelin Tomas Karpisek, joka kertoo saaneensa kesällä muutaman ryhmän Ruotsista ja Tanskasta sekä hoitaneensa suomalaisyrityksen tytäryhtiöönsä lähetettyjen kouluttajien majoitusvaraukset. Yhteensä Karpisek kertoo varanneensa viime vuoden aikana yli 700 hotelliyöpymistä.
”Tšekissä valtio tukee yrityksiä ja olemme saaneet 20 000 euron tuen viime vuoden lopulla. Kun koulut ovat olleet kiinni ja meidän on pitänyt olla lasten kanssa kotona, olemme saaneet valtiolta 80 % meidän palkoista”, Tomas kertoo.

Edellytykset loppuivat

Suuri osa suomalaisista yrityksistä on kitkutellut läpi vuoden. Ranskassa toiminut Laventeli ajautui konkurssiin ja sulki ovensa lokakuun lopulla. ”Olimme hetken aikaa yrityssaneerauksessa, mutta lopulta toiminta kävi mahdottomaksi. Haimme useita tukia, mutta suuri osa matkailualan yrityksistä jäi ilman, kuten myös me. Koko 13-hengen henkilökunta oli lomautettuna, ja meille jäi maksettavaksi 10 % lomautusrahoista sekä kaikki kiinteät kulut. Yhtälö ei vaan toiminut ja jouduimme suruksemme hakeutumaan konkurssiin”, kertoo Petri Ahola. Toimistoa vetäneet Sanna Meskanen ja Petri Ahola muuttivat kumpikin syksyllä takaisin Suomeen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 

Irtisanomiset ja lomautukset

Suomen kaltaista lomautusjärjestelmää ei monessakaan maassa tunneta, mutta pandemian aikaan lomautuskäytäntöjä on otettu käyttöön. Kreikassa ja Hollannissa valtio maksaa lomautetulle henkilölle tukea, mutta se edellyttää, että yritys ei irtisano työntekijää pandemiarajoitusten päätyttyä.

Olli Kariniemi, Fasada.

”Espanjassa irtisanoimme kaikki työntekijät, kun vastaavasti Portugalissa turvauduimme lomautuksiin. Portugalissa olemme saaneet jonkin verran tukea, mutta Espanjassa emme lainkaan”, kertoo Fasadan Olli Kariniemi.
”Sanoimme irti kaikki toimistot lukuun ottamatta Madridia, jossa vaihdoimme pienempään toimistoon.”

Riikka Currie-Smith, Scancoming.

 

Englannista Scancomingin Riikka Currie-Smith kertoo: ”Lomautimme 99 % henkilökunnasta heti huhtikuun alusta ja jouduimme lopulta irtisanomaan koko henkilökunnan lokakuun lopussa, koska loppua tälle painajaiselle ei ollut nähtävissä. Valtion apu palkoissa oli vahvistettu vain lokakuun loppuun. Englannissa pitää maksaa yli kaksi vuotta töissä olleelle työntekijälle eroraha virkavuosien mukaan, joten irtisanomiset piti hoitaa, kun kassassa oli vielä rahaa. Koska toimistotilamme ei ollut ns. katutoimisto, emme saaneet valtionapua kiinteistöveron maksuun eikä vuokraisäntämme ollut valmis neuvottelemaan vuokran alennuksesta, joten suljimme toimistomme toukokuun lopussa.”

Mertsi Lindfors, HTI Travel.

Unkarissa tilanne on myös heikko. ”Ainoa tuki valtiolta oli, että keväällä ei kolmeen kuukauteen tarvinnut maksaa työntekijöiden sosiaaliturvamaksuja. Kitkuttelimme marraskuuhun saakka, jolloin meidän oli pakko irtisanoa Unkarin toimiston työntekijät. Iloksemme lähes kaikki ovat saaneet muita töitä mutta ovat valmiita palaamaan meille töihin, heti kun tilanne paranee. Toistaiseksi hoidamme Wienin toimistostamme myös Unkarin, sillä Itävallassa yritystoimintaa tuetaan ”, kertoo HTI Travelin Mertsi Lindfors, joka on päässyt viettämään Suomen kesäasunnollaan nyt myös talven.

Nina Kauppinen, Fin-Scan.

Finn Scanin Nina Kauppisen mukaan turismi on Italiassa sen verran tärkeä asia, että avustuksia on jaettu matkailualan yrityksille. ”Valitettavasti ajoittain tahti on todella hidasta, mutta jotain olemme silti saaneet.”

Kira Mäkelä, Tourwise Ireland.

Koulutuksia ja webinareja

Kira Mäkelä Tourwisesta Irlannista kertoo, että koska matkailu on maatalouden jälkeen maan toiseksi tärkein elinkeino, sitä on tuettu ja autettu korona-ahdingon aikana erittäin hyvin moneen muuhun maahan verrattuna. ”Saamme valtiolta palkka-apua ja muita tukirahoja sekä ilmaista koulutusta. Yritystukea on laajasti ja helposti saatavilla. Täällä mitään yrityksiä tai alaa ei ole jätetty yksin selviytymään. Toisaalta yritykset eivät kerta kaikkiaan voi toimia lockdownin aikana, jota on jatkunut jo useita kuukausia. Valitettavasti jokunen matkailualan yritys on lopettanut toimintansa, mutta mitään laajempia konkurssiaaltoja täällä ei onneksi ole ollut. Valtion avun turvin odottelemme nyt pandemian loppua.
Normaaleja töitä ei tietenkään riitä, ja koska palkkatuki ei kata kokopäivätyön palkkaa, tiimimme tekee töitä nyt osa-aikaisesti. Koko tiimimme puhaltaa yhteiseen hiileen ja me mennä porskutamme täällä kohti parempia aikoja. Kouluttaudumme, otamme osaa kaikkiin mahdollisiin kiinnostaviin seminaareihin, webinaareihin ja online-myyntitapahtumiin ja pidämme asiakkaitamme ja toisiamme ajan tasalla, missä mennään.”

 

Välillä Suomessa

Barcelonassa toimivan Fincomingin Paco ja Nana Halonen saapuivat myös syksyllä Suomeen, kun varausten tulo pysähtyi. ”Päätimme käyttää tilaisuutta hyväksemme ja tulla hetkeksi Suomeen. Heti kun kauppaa taas tulee, lähdemme takaisin”, kertoo Paco Halonen. Tällä hetkellä Paco keskittyy omistamansa Viadan toimintaan Suomessa. Viada on incoming-toimisto Suomen suuntaan. ”Nyt on hyvä tilaisuus olla täällä hieman pidempään ja kehittää Viadan toimintaa.”

Palkka-apua lomautetuille

Mia Vizantiadis, EL-VE Tours.

Eri maissa matkailualan yrityksiä on tuettu kovin eri tavoin.
”Kreikassa valtio on antanut erilaisia tukia sekä lainoja matkailualan yrityksille. Koska olemme suljettu valtion määräyksellä, valtio maksaa 80 % vuokrasta suoraan kiinteistön omistajalle”, kertoo EL-VE Toursin Mia Vizantiadis. ”Huhtikuun alusta Kreikan hallitus ‘sulki’ matkatoimistoalan ja koko henkilökunta laitettiin lomautukselle. Kreikan valtio maksaa suoraan työntekijöiden tileille lomautusrahat kerran kuussa, sillä ehdolla, että kun matkailu taas alkaa, niin emme irtisano työntekijöitä. Tällä hetkellä matkatoimistot on määrätty pidettäviksi kiinni helmikuun loppuun asti, mutta hallitus seuraa tilannetta ja uskon, että sulkua pidennetään ainakin maaliskuun loppuun asti. Huhtikuussa Kreikassa alkaa kesäsesonki ja toiveissa on, että silloin sulku loppuisi.”
Mian mukaan Kreikan hallitus on määrännyt ravintolat pidettäviksi kiinni vielä huhtikuun puoliväliin saakka muuten, kuin take-awayn osalta.

”Alankomaiden hallitus toimi uskomattomalla nopeudella auttaakseen apua tarvitsevia yrityksiä. Apupaketti käynnistyi muutaman viikon kuluttua ensimmäisen koronasulun alettua. Osa palkasta kompensoitiin prosentuaalisesti liikevaihtotappion mukaan. Jos olet ottanut avun vastaan, et saa irtisanoa henkilöstöä. Hollannissa ei ole lomautusjärjestelmää, joten joko pidät henkilöstön ja maksat heille 100 %, tai sitten on pakko irtisanoa. Vaikka saimme osan palkasta valtionhallinnolta, silti jää osa palkasta itselle maksettavaksi, kuten myös kaikki kiinteät kustannukset”, kertoo Hex Travelin Tuija Jokisaari. ”Valitettavasti jouduimme myös irtisanomaan kaksi rakasta kollegaa.”

 

Scancoming Beneluxin Tania Degrave kertoo, että Belgiassa otettiin käyttöön väliaikainen lomauttaminen ja valtio maksaa 70 % palkasta sekä auttaa mm. sähkölaskujen ja lainojen maksussa. Muut tuet ovat osavaltiokohtaisia ja käytäntö on hieman sekava.

 

Saksassa useita apupaketteja

Salla Ley, Salley.

”Saksan valtio maksoi lomautetuille aluksi 60 % palkasta ja puolen vuoden jälkeen se nousi 80 prosenttiin. Mikäli lomautetulla on lapsia, summa nousee 7 prosentilla.  Saksan valtio on pidentänyt lomautusoikeutta vuoteen 2022. Valtio on ilmoittanut, että työnantajat joutuvat kesäkuusta 2021 maksamaan 50 % lomautuskuluista. Jännä nähdä miten yritykset siitä selviävät, mikäli rajoituksia ei poisteta”, sanoo Salleyn Salla Ley. ” Saksan valtio tukee moninaisilla ohjelmillaan kaikkia yritysten kiinteitä kuluja ja mekin olemme voineet pitää edelleen myös toimistotilamme.

Jukka Pekkala, Futuro.

Saksassa tukia yritysten kiinteisiin kustannuksiin on saanut sekä valtiolta että osavaltioilta.  Ensimmäiset apurahat jaettiin jo maaliskuussa ja sen jälkeen apupaketteja on ollut jaossa useampia. ”Monet avustuksista ovat sellaisia, että yritys ei voi anoa niitä suoraan itse, vaan tilintoimiston on tehtävä anomukset”, kertoo Futuron Jukka Pekkala.

Katseet kohti tulevaisuutta

Kaikki haastattelemamme incoming-toimistot toivovat, että kauppaa saataisiin jo kesälle, mutta realistisempana he pitävät syksyä. Suuri osa ryhmistä on siirtänyt matkoja, varsinkin jos ennakot oli jo maksettu. Peruuntumisia onneksi tuli suhteellisen vähän. Nyt osa keväälle suunniteltuja matkoja on siirretty eteenpäin syksyyn.

”Tulevaisuuden näkymät näyttävät hyvältä, kunhan väestö saadaan rokotettua. Kevät on menetetty ja kesällä meille tulee muutenkin vain joitain ryhmiä kuumuuden takia, mutta syys- ja lokakuu ovat tällä hetkellä hyvässä mallissa varausten kanssa”, kertoo EL-VEn Mia.

Jonkin verran uusia kyselyjä on tullut sen jälkeen, kun rokotukset on saatu alkamaan. Niin kauan kun virus vielä leviää ja rokotustahti on epäselvää, kauppa on hyvin tahmeaa.
”Olemme jo tehneet ja työn alla on useita upeita Italianmatkoja, jotka ovat tulossa myyntiin tälle vuodelle. Meillä on suuri luottamus vakioryhmiimme, jotka kaipaavat jo Italiaan. Matkoja on siirretty aina vaan eteenpäin, ja toivomme, että viimeistään syksyllä tilanne on se, että ihmiset pääsevät taas matkustamaan”, sanoo Finn Scanin Nina Kauppinen.

 

Tuija Jokisaari, HEX Travel.

Hex Travelin Tuija kertoo uudesta projektista; ”Keväällä toteutamme GSTC -koulutuksen ’kestävä kehitys turismissa’, joka tulee olemaan tulevaisuuden avainsana matkailualalla. Amsterdamin kaupunki työskentelee kovasti sen suhteen, millaisia ​​turisteja kaupunki haluaisi toivottaa tervetulleeksi tulevaisuudessa. Vähemmän tai ei lainkaan AirBnb:tä, ja enemmän kävijöitä, jotka kunnioittavat kaupungin kulttuuria ja täällä asuvien ihmisten perintöä.”

Myös muilla incoming-toimistoilla on suunnitelmia tulvaisuuden suhteen. ”Tulemme ulos pandemiasta erinäköisenä kuin sinne sukeltaessamme maaliskuussa 2020. Tulemme markkinoille ajatuksella, että matkailuala Pohjoismaissa on muuttunut ja tarpeet tulevat jatkossa olemaan hyvin erilaisia. Haluamme pystyä tarjoamaan erilaisia ratkaisuja ja tuotteita erilaisiin tarpeisiin. Me voimme myydä asiantuntemustamme myös eri ansaintamallilla kuin mihin ennen pandemiaa olimme tottuneet”, kertoo tulevaisuuden suunnitelmista Fasadan Olli Kariniemi.

 

Leena Aalto
Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.