Northern Finland Travel Gala 2026 -voittajat
Oulun Matkailu Oy:n järjestämä tapahtuma kokosi yhteen pohjoisen Suomen matkailualan tekijät juhlistamaan alueen onnistumisia, rohkeita avauksia ja vaikuttavaa yhteistyötä.
Perjantaina 5.6. Oulussa juhlittiin Northern Finland Travel Galaa ja palkittiin matkailualan onnistumisia. Hotelli Lasaretissa järjestetyn illan aikana palkittiin vuoden ansioituneimmat matkailualan toimijat kymmenessä kategoriassa. Vuoden 2026 palkitut nostavat esiin alueen matkailun monipuolisuutta: merellisiä elämyksiä, vastuullista ja saavutettavaa luontomatkailua, kansainvälistä kasvua, vahvaa kulttuurisisältöä sekä asiakaslähtöisiä majoitus- ja palvelukokemuksia.
Tänä vuonna erityisesti Nallikari Safaris nousi esiin voittamalla sekä Vuoden Kansainvälistyjän että Vuoden Kehittäjän palkinnot. Yritystä kiitettiin pitkäjänteisestä työstä merellisten palveluiden, kansainvälisille matkailijoille suunnattujen viikko-ohjelmien ja koko alueen ohjelmapalvelutarjonnan kehittämisessä.
Vuoden Matkailuyritykseksi palkittiin Hotelli Iso-Syöte, joka jatkaa vahvana pohjoisen matkailun kehittäjänä ja kansainvälisenä vetovoimatekijänä.
Northern Finland Travel Awards 2026 -palkintojen voittajat:
Vuoden Kansainvälistyjä: Nallikari Safaris, Oulu
Vuoden Vastuullisuusteko: Naturest – Edistää vastuullisesti luonnon saavutettavuutta kaikille
Vuoden Yhteistyöteko: Oulu2026
Vuoden Kehittäjä: Nallikari Safaris
Vuoden Matkailuelämys: Frozen People / Oulu Urban Culture
Vuoden Kulttuurielämys: Ovllá-ooppera / Oulun teatteri
Vuoden Asiakaspalvelija: Sirpa Törmä / Tonttu Tärmön Paja
Vuoden Majoitusyritys: Lapland Hotels Oulu
Vuoden Visit Northern Finland Matkailualue: Oulu
Vuoden Matkailuyritys 2026: Hotelli Iso-Syöte
Lähde ja kuva: Visit Oulu
Jaa artikkeli: