Viimeisen vuoden aikana Suomen matkailualan liitto, SMAL, on järjestänyt jäsenistölleen yli kolmekymmentä webinaaria. Viime kesänä niitä järjestettiin jo parikymmentä, kun uskottiin, että matkailun elpyminen alkaa jo syksyllä 2020. Tarkoituksena oli antaa ajantasaista tietoa koronaviruksen vaikutuksesta matkailuun ja eri maiden matkustusrajoituksiin ja samalla kertoa eri palveluntarjoajien suunnitelmista palata normaaliin. Edelleen ollaan kuitenkin lähes samassa tilanteessa ja webinaarit jatkuvat.
Rediscover the World -webinaarit saivat alkunsa viime vuoden keväällä, kun SMALin HEL -workshopia ei voitu tavalliseen tapaan järjestää. ”Nähtiin tärkeäksi, että jollain tapaa SMALin jäsenten pitäisi saada ajankohtaista tietoa eri kohteiden tilanteesta ja myös palveluntarjoajien suunnitelmista avata matkailua. Webinaarien järjestämistä oli aikaisemmin jo pohdittu, mutta koronan myötä suunnitelmat saivat vauhtia. Tilanteessa, jossa rajoja suljettiin, jäätiin etätöihin ja otettiin etätyövälineitä käyttöön niin webinaarien pitäminen tuntui luontevalta”, kertoo koulutus- ja viestintäkoordinaattori Jenni Kemppainen SMALista.
Uusi jäsenpalvelu
SMAL hoitaa webinaarien käytännön järjestelyt eli niiden markkinoinnin, ilmoittautumiset ja webinaarilinkkien laittamisen.
Webinaarin pitäjän tehtäväksi on jäänyt vain esityksen ja esitysmateriaalin valmistelu.
Esityksen jälkeen osallistujat ovat saaneet materiaalit omaan sähköpostiinsa ja ne on julkaistu myös SMALin jäsenportaalissa. Näin ne on jälkikäteen jäsenkunnan katsottavissa, vaikka ei ole itse webinaariin osallistunutkaan.
Koronatilanteessa SMAL kehitti pika pikaa uuden jäsenpalvelun, joka on ilmaista niin webinaarien pitäjille kuin osallistujillekin. Kemppainen toteaa, että webinaarit on pyritty pitämään hyvin suoraviivaisina, jotta webinaarin pitäminen olisi mahdollista paikasta, ajasta ja teknisistä valmiuksista riippumatta. ”Käytännössä webinaarit on lähetetty Microsoft Teamsin kautta, johon ilmoittautuneet ovat saaneet ennakkoon linkin. Mitään ei ole tarvinnut ladata omalle koneelle, vaan esitystä on voinut seurata websivujen kautta. Webinaarit ovat olleet avoimia SMALin jäsenyritysten työntekijöille eli niitä on päässeet kuuntelemaan myös lomautetut. Näin he ovat saaneet alan tilanteesta ajantasaista tietoa. Tästä meille on tullut paljon positiivista palautetta”, iloitsee Kemppainen.
Lähes parituhatta osallistujaa
Kemppainen on tyytyväinen myös siitä, että jokainen, jota on pyydetty mukaan pitämään webinaaria, on siihen lähtenyt. Osa on ollut mukana pari kolmekin kertaa. Vuoden aikana SMAL on järjestänyt kaikkiaan reilut 30 webinaaria, joihin on osallistunut yli 1500 henkeä.
Webinaareja ovat pitäneet etenkin lentoyhtiöt ja eri maiden matkailutoimistot. Myös laivayhtiöt ovat olleet aktiivisesti mukana. ”Katsojat ja kuulijat ovat olleet sekä varsinaisten-, partneri- että toimialajäsenten edustajia. On ollut mukava huomata, että osallistujia on ollut myös SMALin ulkomailla olevista jäsenyrityksistä. Nämä ovat helppo tapa pitää paikkariippumattomia tilaisuuksia, joihin jäsenet ympäri Suomen ja maailman pääsevät osallistumaan.”
Kemppainen lupaa, että webinaareja tullaan jatkamaan niin kauan, kuin niiden pitäminen jäsenyrityksissä koetaan tärkeäksi. Suunnitelmissa on myös saada mukaan matkailualan toimijoille tärkeitä tahoja SMALin jäsenyritysten ulkopuolelta. Tällaisia ovat esim. Finavia ja satamalaitos.