Voucher helpottaisi matkanjärjestäjien ahdinkoa

Matkanjärjestäjien kassavarat ovat tyrehtyneet, kun peruutettujen matkojen palautuksia on maksettu matkustajille. Samanaikaisesti uusien varausten tekeminen on loppunut kuin seinään.

SMAL teki kyselyn jäsenyrityksilleen tilanteesta. Kyselyyn vastasi noin puolet jäsenistä.

Sen mukaan matkanjärjestäjillä olisi asiakkailleen palautettavaa jo 115,8 miljoonaa euroa, mutta ne ovat saaneet palveluntarjoajilta (hotellit, lentoyhtiöt jne.) vasta 1,3 miljoonaa.

Suomen matkailualan liitossa, SMALissa, on tehty lähes ympäripyöreitä päiviä, kun eri valtiovallan tahoilta on haettu apua ahdinkoon.

Matkatoimistoala on esittänyt oikeusministeriölle lainmuutosesityksen, joka ei murentaisi kuluttajansuojaa, mutta mahdollistaisi matkatoimistojen toiminnan jatkumisen kriisitilanteen yli. Erilaisia ratkaisuja on haettu myös työ- ja elinkeinoministeriön kanssa. Huuto on valitettavasti kaikunut kuuroille korville.

EU-komissio on jo tehnyt voucherista positiivisen linjauksen ja muualla Euroopassa matkustajille tarjotaankin voucheria, jota vastaan asiakas voi varata samanarvoisen matkan, tai käyttää voucheria osamaksuna seuraavaa matkaa varatessa.

”Monissa Euroopan maissa lainsäädäntöä on muutettu tukemaan voucher-mallia ja näissä maissa lähes kaikki matkanjärjestäjät, kuten myös monet muut matkailuyritykset, käyttävät sitä. Käytäntö helpottaa matkanjärjestäjien kassaongelmia huomattavasti ja edesauttaa matkajärjestäjien pääsyä normaaliin toimintarytmiin nopeasti sen jälkeen, kun koronasta on päästy”, kertoo SMALin toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti. ”Saman linjauksen haluaisimme Suomeen. Se olisi elintärkeää matkailuteollisuudelle.”

Suomessa valtiovalta kuitenkin edelleen edellyttää, että mikäli asiakas haluaa, on hänelle palautettava matkan hinta 14 vuorokauden kuluttua peruutuksesta – riippumatta siitä onko matkanjärjestäjä saanut asiakkaan varauksesta jo maksetut rahat palautuksena esim. hotellilta.

Suomessa on saatu aikaan monia hyviä poikkeustilannelakeja, ja toivottavaa olisi, että myös tämä saataisiin päätettyä pikaisesti, jotta matkanjärjestäjien ahdinkoa voitaisiin helpottaa.

 

Jaa artikkeli:

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Tilaa uutiskirjeemme

Liittymällä Ikkunapaikan postituslistalle, saat uutiskirjeen lehtien ilmestymisen välillä, noin 8 kertaa vuodessa.

Haluatko kirjautua ulos?
X