Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Vuoden retkikohde 2020 yleisöäänestys on käynnissä

Vuoden retkikohde 2020 -kilpailun finaali on käynnissä, ja 5000 euron palkinnosta kilpailee yhteensä kuusi kohdetta. Kilpailun voittaja valitaan yleisöäänestyksellä osoitteessa www.goexpo.fi. Tänä vuonna kilpailun teemana on ympäristömyönteisyys.

Kilpailussa on esillä ympärivuotisia luontoretkikohteita, jotka ovat viime vuosina kiinnittäneet erityistä huomiota ympäristömyönteisyyteen. Tämä voi näkyä esimerkiksi jätehuollon ja lajittelun kehittämisenä, julkisten liikenneyhteyksien parantamisena, energian ja raaka-aineiden valintana ja säästämisenä, luonnon kulumisen vähentämisenä tai retkeilijöiden ohjeistamisena ympäristömyönteisiksi.
Kilpailun raati on valinnut finaalin kuusikon, joista yleisö voi äänestää omaa suosikkiaan.

Vuoden retkikohde 2020 -finalistit:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
  • Kintulammin retkeily- ja luonnonsuojelualue
  • Kotkan kansallinen kaupunkipuisto
  • Kurjenrahkan kansallispuisto
  • Lähimetsä
  • Vallisaari
  • Ärjänsaari

 

Nettisivuilta www.goexpo.fi löytyy jokaisen finaaliin päässeen luontokohteen esittelyt sekä linkki äänestyslomakkeelle. Omaa suosikkiaan voi äänestää sunnuntaihin 2.2.2020 asti. Vuoden retkikohde 2020 julkistetaan GoExpo-messujen avajaispäivänä 28.2.2020.

Viime vuoden teemana oli maastopyöräily, ja silloin tittelin voitti Ylläs.

Kilpailun raadin muodostavat puheenjohtajana retkeilytoimittaja Mikko Lamminpää sekä muina jäseninä viestintä- ja markkinointipäällikkö Panu Könönen (Suomen Latu ry), erikoissuunnittelija Tapani Mikkola (Metsähallitus, Luontopalvelut), vapaaehtoistyön koordinaattori Päivi Anttonen (Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry) ja päätoimittaja Petri Laine (Retki-lehti).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 

Lähde: Messukeskus
Kuva: Visit Finland/Kiki Kolenbet

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.