Hyppää sisältöön
Helsinki Limon luksusbussi
· Ikkunapaikka

Helsinki Limo kasvattaa kalustoaan – luksusbusseja ja liikkuva neuvotteluhuone

Helsinki Limo on tehnyt mittavan investoinnin linja-autokalustoonsa ja kasvattaa sitä useilla uusilla ajoneuvoilla vuoden 2026 aikana.

Investoinnin taustalla on tilausajomarkkinassa käynnissä oleva murros, jossa osa perinteisistä toimijoista on vetäytynyt markkinasta. Yhtiö vastaa kasvavaan kysyntään laajentamalla kapasiteettiaan ja tuomalla First Class -tason palvelumallinsa myös suuriin ryhmäkuljetuksiin.

Helsinki Limo tunnetaan erityisesti mustista premium-sedaneistaan ja tila-autoistaan sekä viime kesänä esitellystä Suomen ensimmäisestä tilausajossa toimivasta uudesta Mercedes-Maybachista.

Helsinki Limon uusi Mercedes-Benz Tourismo XL Coach saapui asiakkaiden käyttöön vappuviikolla.

Markkinassa meneillään rakennemuutos

Yhtiön mukaan uudistusten tavoitteena on vahvistaa asemaa täyden palvelun ja kaikkien kokoluokkien tilausajotoimijana, joka operoi omalla kalustolla ja henkilöstöllä.

”Suomalaisessa tilausajomarkkinassa on parhaillaan käynnissä selvä rakennemuutos, ja näemme kasvavaa kysyntää suuremmille ryhmäkuljetuksille, joissa laatu, luotettavuus ja asiakaskokemus ovat keskiössä. Bussimarkkina on pitkään rakentunut perinteisten toimijoiden ja toimintamallien varaan, eikä premium-tason palvelua ole ollut tarjolla kaikissa kokoluokissa yhdeltä taholta”, kertoo Helsinki Limon perustajaosakas Lauri Kovanen.

Linja-autot ovat jatkossa tilattavissa myös mobiilisovelluksella, kun Helsinki Limo julkaisee toukokuussa oman Helsinki Limo App -sovelluksen. Sovellus mahdollistaa sekä ennakko- että välittömät tilaukset koko kalustolle. Helsinki Limo on ensimmäinen toimija Suomessa, joka tuo myös linja-autot tilattaviksi suoraan mobiilisovelluksen kautta.

Helsinki Limon uutuuksiin kuuluu muiden muassa liikkuva neuvotteluhuone.

Tulossa myös liikkuva kokousbussi

Helsinki Limo kertoo ottavansa kevään ja kesän 2026 aikana käyttöön monipuolisen uuden kalustokokonaisuuden, joka kattaa erikokoisten ryhmien tarpeet minibussista jumboluokan ajoneuvoihin.

Uutuuksiin kuuluvat 24-paikkainen kokouskäyttöön suunniteltu Conference Coach, neljä pöytäryhmillä varustettua Mercedes-midibussia ja 92-paikkainen businessluokan Jumbo Coach. Perinteiseen linja-autokokoon saapui jo uutena 63-paikkainen Mercedes-Benz Tourismo XL Coach. Ylellinen musta 50-paikkainen Mercedes-Benz Tourismo Premium Coach saapuu palvelukseen kesällä ja 57-paikkainen Premium XL Coach täydentää bussikaluston loppuvuodesta.

Yhtiö työllistää noin 100 työntekijää. Kesän aikana yhtiön business sedan -kalusto päivittyy täysin sähköiseksi ja tila-autojen sähköistäminen alkaa tulevana talvena.

Yritysasiakkaita palvelee uusi Helsinki Limo Corporate Portal, jonka kautta voi hallinnoida tilauksia, seurata kyytien etenemistä sekä hoitaa laskutuksen ja lisäpalvelut yhdellä alustalla ilman välikäsiä, reaaliajassa ja vuorokauden ympäri. Yksityisasiakkaat voivat varata Helsinki Limon kyytejä myös applikaation ja online booking -palvelun kautta, josta saa toukokuusta alkaen myös Helsinki-Vantaan lentoaseman VIP-palvelut.

Lähde ja kuvat: Helsinki Limo


Ikkunapaikka
Ikkunapaikka

Uutisvinkit ja palaute Ikkunapaikan toimitukselle: [email protected].