Hyppää sisältöön
Liikematkustaja
· Riikka Krenn

Sijoitusyhtiö ostaa Amex GBT:n

Sijoitusyhtiö Long Lake ostaa American Express Global Business Travelin.

Sijoitusyhtiö Long Lake Management on sopinut ostavansa liikematkatoimija American Express Global Business Travelin yrityskaupassa, jonka arvo on noin 6,3 miljardia dollaria eli noin 5,8 miljardia euroa. Kaupan myötä Amex GBT siirtyy pois pörssistä.

Kauppaa tukevat Amex GBT:n suurimmat omistajat, joihin kuuluvat American Express, Expedia, Qatar Investment Authority ja BlackRock. Nämä omistavat yhteensä 69 prosenttia yhtiön osakkeista ja ovat sitoutuneet äänestämään järjestelyn puolesta.

Noin 30 prosentin omistuksella mukana oleva American Express saa kaupasta 1,5 miljardia dollaria. Yhtiöiden mukaan järjestely ei vaikuta nykyisiin brändilisensointi- tai kaupallisiin sopimuksiin.

Vuonna 2023 perustettu Long Lake on sijoitusyhtiö, joka keskittyy palveluyritysten hankintaan ja niiden kehittämiseen tekoälyn avulla. Amex GBT:n toimitusjohtaja Paul Abbott arvioi kaupan vauhdittavan liikematkustuksen murrosta. Long Laken toimitusjohtaja Alex Taubman puolestaan korostaa tekoälyn ja ihmisten yhteistyön merkitystä tulevaisuuden matkustusratkaisuissa.

Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2026 jälkipuoliskolla viranomais- ja omistajahyväksyntöjen jälkeen.

Lähde: Amex GBT
Kuva: Istockphoto


Riikka Krenn
Riikka Krenn

Riikka Krenn on Ikkunapaikan päätoimittaja, joka seuraa matkailualan tapahtumia tarkalla silmällä ja uteliaalla mielellä.