Etusivu / Aasia ja Australia / Kirgiisit nukkuivat, k...

”Emme halua, että meitä verrataan muihin stan-maihin”, sanoi oppaamme Kenji. Hän riemastui, kun kuuli, että suomeksi maan nimessä ei ole stania. Kenjin mukaan Kirgisia eroaa naapurimaistaan täysin. Vaikka valtaosa väestöstä on muslimeja, uskonnolla on hyvin pieni merkitys jokapäiväisessä elämässä. Paimentolaiskansalla on vahva identiteetti. Karu luonto on tehnyt ihmisistä nöyriä mutta pienistäkin asioista iloitsevia ja sydämellisiä ihmisiä.

 

 

Kirgiisit ovat nomadikansaa. ”Kirgiisit elävät vertikaalisti; keväisin siirrytään ylös vuorille, syksyllä laskeudutaan alas laaksoihin”, kertoo oppaamme Kenji. Yhä edelleen ratsain kulkevat paimenet laumoineen ovat yleinen näky Kirgisiassa liikkuessa. Toukokuussa teillä ja niiden varsilla liikkui suuria laumoja hevosia, lehmiä ja lampaita kohti korkeampia laidunmaita. Paimenet hoitavat useiden perheiden eläimiä ja saavat palkkaa muutaman euron per eläin, hevosista jopa viisi euroa kuukaudessa.

 

Laidunmailta toiselle siirtyvät paimenet yöpyvät edelleen jurtissa, ja myös matkailijoille on tarjolla eritasoisia jurttaelämyksiä. Myös me pääsimme jurttaan yöksi. Toukokuussa ylängöllä on vielä kylmä, ja iloksemme saimme jurtan, jonka keskellä oli kamina. Se sytytettiin lampaan lannalla illan pimetessä. Illalla jurtta oli kuin sauna, mutta aamuneljältä heräsimme pallellen. Eristystä kun ei ole.

 

 

Brutaali kansanpeli

Pitkiä aikoja eläintensä kanssa vuorilla eläneet paimenet kehittelivät ajankulukseen mitä eriskummallisimman ja rajuimman pelin, Kok Borun.
Pelissä on kaksi joukkuetta, jotka ratsain koettavat saada pelivälineen toisen joukkueen maaliin. Peliväline on vuohi tai lammas, joka on hetkeä aiemmin tapettu. Lammasta heitetään hevosmieheltä toiselle ja sitä kuljetetaan kentällä eteenpäin jalan ja hevosen välissä. Lammas pyritään heittämään vastustajan maaliin, joka on halkaisjaltaan parimetrinen ympyrä.

 

Ja koska pelin tiimellyksessä lammasta on mäiskitty sinne tänne, liha on pelin jälkeen sopivasti mureutunut herkullista ilta-ateriaa varten.
Laji on edelleen suosittu ja maaottelut Kirgisian ja Kazakstanin välillä ovat armotonta katsottavaa. Lammas on nykyisin korvattu lampaanmuotoisella ja painavalla säkillä, ainakin virallisissa otteluissa.

 

Suomi-taloja

Kirgisia oli muiden stan-maiden tapaan osa Neuvostoliittoa aina vuoteen 1991, jolloin se itsenäistyi. Venäjä on edelleen yleisesti puhuttu kieli, vaikka kirgiisien oma kielikin on tullut yhä suositummaksi. Pääkaupungin Bishkekin yliopistossa opetuskieli on kuitenkin vielä venäjä.Kirgisian rakkennuskanta on suurimmalta osalta Neuvostoliiton peruja ja maata kierrellessä kaupungit ja kylät muistuttavatkin paljon Viroa 1990-luvun alussa.
Oppaamme Kenji kertoo kotitalonsa oleva arvostettu Suomi-talo. Käy ilmi, että sotakorvauksena aikoinaan Neuvostoliittoon lähetettyjä talopaketteja on viety näinkin kauas.

 

 

Pääkaupunki Bishkek

 

Pääkaupunki Bishkek on vehreä ja eläväinen kaupunki. Täältä löytyvät maan parhaat hotellit ja kansainvälisten hotelliketjujen monisataahuoneiset kompleksit ravintoloineen ja kuntosaleineen.
Ravintolatarjonat hotellien ulkopuolella on kohtalainen, mutta mitään erityistä ravintola- tai baarialuetta ei ole, vaan ne sijaitsevat siellä täällä kaupunkia.
Kaupunki on nähty päivässä kahdessa, jonka jälkeen kannattaa suunnata luontoon.

 

 

 

 

 

 

 

Silkkitien varrella

Silkkitien yksi haara kulki Kirgisian läpi. Se toi aikanaan vaikutteita idästä ja lännestä, mutta mitään näkyvää ei ole jäänyt muistoksi.
Sen sijaan Mannerheimin ratsastusmatkasta Kirgisiassa on jäänyt merkittävä muisto. Hän tapasi vuonna 1906 Kirgisian ”Alain tsaarittaren”, tuolloin 96-vuotiaan Kurmanan Datkan, otti tapaamisessa valokuvan, joka on tiettävästi ainoa hallitsijasta otettu kuva. Nyt Mannerheimin ottama kuva komeilee Kirgisian 50 somin setelissä.

Notkuvat pöydät

Kirgiisien viraanvaraisuus on lähes hämmentävää. Pöytään istuttaessa silmä kiertää ympäri yltäkylläistä pöytää, mistä löytyy erilaisten salaattien ja leipien lisäksi pähkinöitä, karkkeja, hedelmiä, säilykkeitä ja vaikka mitä. Näyttää siltä, että koko ruokakaapin sisältö on laitettu tarjolle.

Kirgisialainen ruoka on hyvin lihapitoista ja mausteet hyvin kotoisia; suola ja pippuri.
Kauhistellessamme aterian jälkeen syömättä jäänyttä ruokamäärää isäntämme lohduttivat; täällä jäljelle jäänyt ruoka jaetaan aina vieraiden kesken. Kunnia-arvoisin vieras saa valita ensin ja sen jälkeen muut lusikoivat purkkeihin mitä haluavat.

 

Dramaattinen luonto

Suomen ja YK:n kehitysyhteistyöprojektia Kirgisiassa avustava Petri Numminen kertoo, että maassa on vielä paljon kehitettävää, mutta ihmiset ovat innokkaita ja pikku hiljaa infraa saadaan paremmaksi. Pääkaupungissa Bishkekissä on jo kansainvälisiä hotelliketjuja, maaseudulla yövytään usein majatalossa, jotka ovat useimmiten todella mukiinmeneviä ja siistejä.
Bishkekissä ensimmäisenä silmiin pistävät lukuiset puistot ja viheralueet. Kaupungista löytyy muutama ostoskeskus, mutta mitään varsinaista illanvietto tai ravintola-aluetta ei ole.

Maan paras anti löytyy luonnosta. Se on dramaattisen kaunista. Maasta 90 % on vuoristoa. Oppaamme Kenji kertookin, että kun maiden rajoja vedettiin, niin kirgiisit nukkuivat eivätkä vaatineet osaansa. Näin heille jäi vuoret ja vain vähän laidunmaata. Mutta ne ovat sitäkin kauniimpia.

 

 

 

 

 

 

Kirgialalaiset ovat lämminsydämisiä ja iloisia ihmisiä. Moni, varsinkiln nuorempi ikäpolvi, puhuu englantia, mutta vaikka yhteistä kieltä ei löydä, hymy löytyy aina.

 

 

Katso tästä UM:n ja UNDP:n tekemä suomenkielinen filmi Kirgsiasta

Lue lisää Kirgisiasta ja muista Keski-Aasian maista tästä. 

Leena Aalto, Kirgisia, kevät 2021

Jaa artikkeli: