Hyppää sisältöön
Kaksi Norran lentäjää lentoasemalla
· Riikka Krenn

Lentoyhtiö Nordic Regional Airlines ja Salpauslento koulutusyhteistyöhön

Helsinkiläisen Aerocom Aviationin lentokoulu Salpauslento ryhtyy kouluttamaan Norralle uusia liikennelentäjiä.

Lentäjäksi kahdessa vuodessa

Ensi vuonna alkava koulutuskokonaisuus avaa ammattilentäjän urasta haaveileville mahdollisuuden ammattiin. Pienryhmänä lähiopetuksena tapahtuvassa koulutusohjelmassa valmistuu valmiiksi lentäjäksi noin 24 kuukaudessa, eikä aiempaa ilmailualan koulutusta vaadita. Menestyksekkäästi suoritettu koulutus mahdollistaa työllistymisen Norran palvelukseen liikennelentäjänä.

Helsinkiläinen lentoyhtiö Aerocom Aviation, joka tunnetaan liikeluokan helikoptereilla ja jetillä operoivasta Helsinki Citycopterista ja ACXJET:istä, osti viime vuonna Suomen vanhimpiin lentokouluihin kuuluvan Salpauslennon ja sen SL Flight Training -lentokoulutusbrändin. Lentoyhtiölle koulutustoiminta mahdollistaa paitsi omien opettajakelpuutuksen omaavien lentäjien ympärivuotisen työllistämisen, myös kokonaisvaltaiset lentokoulutukset ammattilentäjän urasta haaveileville.

Lentoyhtiö Norran kanssa suunniteltu ab initio -koulutuspolku tarjoaa oppilaille väylän työllistyä Norralle liikennelentäjäksi. Ab initio on alalla yleisesti käytetty termi kuvaamaan lentäjien koulutusta alusta saakka, eli nollakokemukselta liikennelentokoneen ohjaamoon. Lentoyhtiö ja lentokoulu haastattelevat ja valitsevat kurssille hyväksyttävät oppilaat, ja kurssin menestyksekkäästi suorittaneilla on mahdollisuus työllistyä liikennelentäjäksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”Yhteistyömme Norran kanssa mahdollistaa oppilaille paitsi pääsyn perinteiseen ja hyvin käytännönläheiseen koulutukseen, myös himoitun työpaikan lentäjänä. Pystymme aktiivisena lentoyhtiönä tuomaan opiskelijoille aidon tuntuman lento-operoinnin päivittäisarkeen, sillä lentokoulu sijaitsee yhteisissä tiloissa lentokoneita ja helikoptereita kaupallisesti operoivan lentoyhtiömme kanssa. Opiskelijat pääsevät osana lentäjäkoulutustamme seuraamaan Aerocom Aviationin molempien brändien, Helsinki Citycopterin ja ACXJET:in, toimintoja maassa lentotoiminnasta aina lentokaluston ja henkilöstön ylläpitoon sekä johtamiseen”, taustoittaa Aerocom Aviation Oy:n ja Salpauslennon vastuullinen johtaja sekä perustajaosakas Ari Kallinen.

Norra tuottaa alueellista lentoliikennettä

Norra on suomalainen vuonna 1993 perustettu lentoyhtiö, joka on erikoistunut tuottamaan alueellista lentoliikennettä muille lentoyhtiöille. Norralla on 12 ATR 72 -potkuriturbiinilentokonetta ja 12 Embraer 190 -suihkumoottorilentokonetta, jotka on maalattu asiakaslentoyhtiön väreihin.

”Ab initio -koulutusohjelmaan valituille oppilaille tarjoamme ehdollista työllistymislupausta, mikä tarkoittaa mahdollisuutta aloittaa oma liikennelentäjän urapolku Norran ATR 72 -laivastossa perämiehenä. Nyt solmittu yhteistyösopimus Salpauslennon kanssa mahdollistaa meille hyvien ja ammattitaitoisten liikennelentäjien saatavuuden myös jatkossa,” Norran lentotoiminnan johtaja Timo Riski toteaa.

Lentotoiminnan ohella Norra tuottaa muun muassa miehistönkuljetuspalveluja ja jäänpoistopalveluja Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Lentoyhtiö työllistää noin 730 suomalaista ilmailualan ammattilaista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

SL Flight Training on yksi Suomen vanhimmista ilmailualan ammattioppilaitoksista. Se kouluttaa ammattilentäjiä niin kiinteäsiipisiin lentokoneisiin, kuin myös helikoptereihin. Koulusta on valmistunut yli 700 ammattilentäjää, jotka ovat työllistyneet lukuisiin lentoyhtiöihin ympäri maailmaa. Norralla lentää jo nykyään useita Salpauslennolta aiemmin valmistuneita oppilaita.

”Salpauslennon koulutusohjelma on Kelan hyväksymä, joten siihen voi hakea opintotukea. Ensimmäinen kuuden oppilaan ammattilentäjäkurssi alkaa alkuvuodesta. Haku sille on nyt avoinna ja jatkuu lokakuun loppuun. Tulemme valintamenettelyn läpäisevien hakijoiden määrästä riippuen aloittamaan ensi vuoden aikana yhden tai kaksi kurssia”, kertoo Aerocom Aviation Oy:n ja Helsinki Citycopterin kaupallinen johtaja sekä perustajaosakas Joonas Nurmi.

Lähde: SL Flight Training
Kuva: Norra

Ikkunapaikan päätoimittaja Riikka Krenn
Riikka Krenn

Riikka Krenn on Ikkunapaikan päätoimittaja, joka seuraa matkailualan tapahtumia tarkalla silmällä ja uteliaalla mielellä.