Lauri Kuusinen, Futuro Travel
Ikämiesporukkamme viime viikon vaelluspäiväksi valitsemamme reitti kierteli asuinpaikkakuntamme ja naapuripitäjän laitoja myöten. Poikkeuksellisesti vältimme metsäosuuksia, saadaksemme lämpöisessä alku kesän säässä mahdollisimman paljon nauttia kukkivien hedelmäpuiden ja keltaisten rapsipeltojen hallitsemista avoimista maisemista.
Viinirinteiden poluilta aukesi päivän kirkkaassa aurinkoisessa säässä panoraamanäkymä aina 40 km päässä horisontissa näkyvään Frankfurtin pilvenpiirtäjäsilhuettiin asti ja vielä taaemmas Taunuksen vuoristoon, sen 880 metriä korkeine huippuineen.
Reittimme sivusi myös kaupunkialueemme entistä juutalaista hautausmaata. Juutalaisväestön vainajat kun ennen aikaan sai haudata yksinomaan heille osoitettuihin, etäälle kylän tai kaupungin ulkopuolelle sijoitettuihin omiin hautausmaihinsa.
Tähän paikalliseen kalmistoon ei 1930-luvun jälkeen enää koskaan ilmestynyt uusia haudattavia. Paikka tekee tänä päivänä vahvan vaikutuksen. Vaikkakin hivenen verran tunnelmasta minun mielestäni poistui, kun kaupunki joitakin vuosia sitten, mahdollisimman näyttävästi syvää kunnioitustaan osoittamaan pyrkiessään antoi korvata ympäröivän keskiaikaisen sammaloituneen kivijärkälemuurin nykytekniikalla rakennetulla hienolla uudella kivimuurilla. Muurin sisäpuolella onneksi kaikki kuitenkin on säilytetty muinaismuistolain edellyttämässä alkuperäisessä kunnossa.
Jaa artikkeli: