Hyppää sisältöön
Liikematkustaja
· Riikka Krenn

Amex GBT ostaa CWT:n 570 miljoonalla dollarilla

American Express Global Business Travel ostaa kilpailijansa CWT:n.

Liikematkustuksen keskittyminen suurten toimijoiden käsiin jatkuu. Amexin ostaessa CWT:n kyseessä on yksi lähivuosien suurimmista matkailualan fuusioista.

Amex GBT:n mukaan kauppa on arvoltaan noin 570 miljoonaa dollaria eli noin 527 miljoonaa euroa. Kauppa toteutetaan käteismaksun ja osakkeiden yhdistelmänä. Kauppa on tarkoitus viimeistellä vuoden 2024 jälkipuoliskolla, kun osakkeenomistajien ja sääntelyviranomaisten lopulliset hyväksynnät on saatu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Yrityskaupan toteutumisen jälkeen CWT:n asiakkaat saisivat käyttöönsä Amex GBT:n matka- ja kulukorvausohjelmistot ja -palvelut, joihin kuuluvat muun muassa Neo1, Neo ja Egencia, sekä Select-ohjelmisto.

“Voimien yhdistäminen Amex GBT:n kanssa nopeuttaa visiotamme liikematkustamisen teknologiapohjaisesta tulevaisuudesta”, sanoo CWT:n toimitusjohtaja Patrick Andersen.

American Express Global Business Travelin toimitusjohtaja Paul Abbott lupaa osakkeenomistajilleen arvonnousua CWT:n oston myötä.

“CWT:n liittäminen hyväksi todettuun Amex GBT:n ohjelmisto- ja palvelumalliin luo asiakkaille enemmän valinnanvaraa, ihmisille enemmän mahdollisuuksia ja osakkeenomistajille enemmän arvoa”, Abbott toteaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Ikkunapaikan päätoimittaja Riikka Krenn
Riikka Krenn

Riikka Krenn on Ikkunapaikan päätoimittaja, joka seuraa matkailualan tapahtumia tarkalla silmällä ja uteliaalla mielellä.